EKP teki odotetusti – ei koskenut korkoon

Julkaistu: , Päivitetty:

Euroopan keskuspankki (EKP) piti odotetusti keskeisen rahamarkkinoiden ohjauskorkonsa ennallaan tasan yhdessä prosentissa neuvostonsa kokouksessa tänään.


Yleensä kuukauden ensimmäisenä torstaina pidettävä korkokokous oli nyt keskiviikkona pääsiäisen vuoksi.

Uutistoimisto Bloombergin 57 ekonomistin kyselyssä kaikki ennustivat, että EKP ei tee korkoonsa muutoksia.

Asiantuntijat arvioivat varsin yleisesti, että korko pysyy nykytasollaan koko tämän vuoden ja vielä pitkälle ensi vuoteenkin, ellei taloustilanteessa tapahdu dramaattista heikentymistä.

Vaikka taloudessa on edelleen runsaasti epävarmuustekijöitä, koronlaskupaineita ovat lieventäneet EKP:n kolmivuotisten lainojen huutokaupat, joiden kautta keskuspankki on tuonut huomattavan määrän uutta likviditeettiä Euroopan pankkijärjestelmään ja vähentänyt näin rahoitusmarkkinoiden jännitteitä.

Likviditeettiruiskeen vaikutus näkyy muun muassa siinä, että pankkien välisten rahamarkkinoiden euribor-korot ovat painuneet alimmille tasoilleen pariin vuoteen.

Erään analyytikkoarvion mukaan EKP on ottanut nyt jonkinlaisen ”odota ja katso” -asenteen rahapolitiikassaan sekä ohjauskoron että epätavanomaisten keinojen suhteen.

EKP:n laski ohjauskorkoaan viime vuoden lopulla kahdessa peräkkäisessä kokouksessa sekä marras- että joulukuussa. Velkakriisissä on alkuvuoden aikana ollut rauhoittumisen merkkejä, ja taloudesta on saatu jo myönteisiäkin uutisia. Tämä kaikki antaa EKP:llekin hengähdysaikaa rahapolitiikkaa linjatessaan.

Draghi toiveikas:
Pahin jo ohi

Nykytilanteessa EKP joutuu inflaation ohella keskittymään yhä enemmän myös kasvuhuoliin, sillä eurotalous supistui viime vuoden viimeisellä neljänneksellä ensimmäistä kertaa kahteen ja puoleen vuoteen. Laskun odotetaan jatkuneen päättyneellä ensimmäisellä neljänneksellä, mikä teknisen määritelmän mukaan merkitsisi, että euroalue on taantumassa.

Velkaongelmat ovat ajanneet useimmat euromaat ankarallekin säästökuurille, mikä kuristaa edelleen talouden kasvunäkymiä.

EKP:n pääjohtaja Mario Draghi on kuitenkin ollut toiveikas. Hän uskoi lehtihaastattelussa maaliskuussa, että velkakriisin pahin vaihe on jo ohi, vaikka riskejä onkin vielä jäljellä. Draghin mukaan euroalueen talous on vakautumassa ja sijoittajien luottamus palautumassa.

Vaikka pahimmat myrskyt olisivatkin jo ohi, kuluva vuosi on euroalueelle vaikea. Talousjärjestö OECD uudisti viime viikolla ennusteensa euroalueen laimeasta kasvusta tänä vuonna ja varoitti, että lisää tukitoimia saatetaan tarvita, jos velkakriisi uhkaa tukehduttaa talouden hauraan elpymisen.

OECD ennustaa euroalueen talouskasvun jäävän tänä vuonna 0,2 prosenttiin, mutta piristyvän ensi vuonna jo selvästi.

OECD:n mukaan keskuspankin toimien vaikutukset ovat vielä kesken, mutta kasvunäkymä on epätavallisen epävarma ja riippuu viime kädessä velkakriisin ratkeamisesta.

Euroopan unionin komissio arvioi talousennusteessaan helmikuussa, että eurotalous kääntyy 0,3 prosentin laskuun tänä vuonna. Jos ennuste toteutuu, kyseessä olisi ensimmäinen miinusvuosi sitten vuoden 2009, jolloin pudotusta finanssikriisin mainingeissa tuli 4,3 prosenttia.

Talouskasvun selvästä hidastumisesta huolimatta euroalueen inflaatio on pysytellyt sitkeästi EKP:n tavoitetason yläpuolella. Inflaatiopaineita lisää öljyn hinnan kallistuminen alkuvuoden aikana.

EU:n tilastoviraston Eurostatin alustavan arvion mukaan kuluttajahintojen vuosinousu hidastui maaliskuussa hieman eli 2,6 prosenttiin helmikuun 2,7 prosentista. EKP:n tavoitteena on pitää inflaatio kahden prosentin tuntumassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    10. 10

      TVO:n luottoluokitus laski

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    4. 4

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    7. 7

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    8. 8

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    9. 9

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    11. Näytä lisää