S-ryhmä ja Kesko kasvattivat yhä markkinaosuuttaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Kaksi suurinta kaupparyhmittyvää kasvattavat edelleen osuuttaan Suomen päivittäistavarakaupasta. S-ryhmän markkinaosuus kasvoi entisestään viime vuonna, ja ryhmä hallitsee jo yli 45 prosenttia Suomen päivittäistavarakaupasta.


S-ryhmän markkinaosuus kasvoi viime vuonna 1,1 prosenttiyksikköä 45,2 prosenttiin Suomen päivittäistavarakaupasta, selviää Nielsenin Päivittäistavarakaupan myymälärekisteristä.

S-ryhmän mukaan kasvu johtuu kattavan myymäläverkoston kehittämisestä. Ryhmä kertoo tiedotteessaan avanneensa viime vuonna sata uutta toimipistettä, ja kauppoja on nyt 987 ympäri Suomea.

Kauppa on edelleen hyvin keskittynyttä. Myös K-ryhmä kasvatti markkinaosuuttaan, 0,3 prosenttiyksikköä. Ryhmä hallitsee nyt 35,3 prosenttia päivittäistavaramyynnistä.

Suomen Lähikaupan osuus laski reilun prosenttiyksikön 7,8 prosenttiin. Lähikaupan ketjuja ovat Siwa, Valintatalo ja Euromarket.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Muille liikkeille jäi jaettavaksi 11,7 prosenttia, mikä on 0,2 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Suomalaiset tekevät ostoksensa suurissa kaupoissa. Nielsenin myymälärekisterin mukaan supermarkettien markkinaosuus on 46 prosenttia ja hypermarkettien osuus 27 prosenttia päivittäistavarakaupasta.

Suomessa oli vuodenvaihteessa 146 hypermarkettia, 597 isoa supermarkettia ja 434 pientä supermarkettia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    2. 2

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    3. 3

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    4. 4

      Kone aloittaa 100 miljoonan euron tehostamisohjelman – vähentää mahdollisesti 1000 työpaikkaa

    5. 5

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    6. 6

      Consti Yhtiöiden toimitusjohtaja Marko Holopainen jättää yhtiön

    7. 7

      PTT povaa 3,0 prosentin talouskasvua – ”Olemme jäämässä muiden jalkoihin”

    8. 8

      Tulosvaroituksen antanut Stockmann laskee pörssissä

    9. 9

      Solidiumin osakesalkun tuotto alkuvuonna 8,5 prosenttia

    10. 10

      Oriolan ongelmat näkyvät apteekeissa: jo neljättä viikkoa liian pienet peruslääkevarastot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    2. 2

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    3. 3

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    4. 4

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    5. 5

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    6. 6

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    7. 7

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    8. 8

      Stockmann antoi tulosvaroituksen – syynä Lindex

    9. 9

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    10. 10

      Kone aloittaa 100 miljoonan euron tehostamisohjelman – vähentää mahdollisesti 1000 työpaikkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    11. Näytä lisää