Työurien pidentäminen törmäsi työttömyysputkeen

Jo pitkään kangerrellut työurien pidentäminen ei saanut tänään vauhtia, kun etujärjestöjen näkemykset poikkesivat liikaa toisistaan. Erimielisyydet kiteytyivät niin sanottuun työttömyysputkeen.


SAK:n mukaan nykyisessä suhdannetilanteessa työttömyysputkeen pääsyn radikaali kiristäminen on mahdotonta. Tässä törmättiin työnantajan joustamattomuuteen.

– Olen pettynyt siihen, että juuri kun olemme raamiratkaisulla palanneet yhteiseen pöytään kantamaan vastuuta Suomen menestymisen eväistä, haluaakin työantaja vain yksipuolisia heikennyksiä palkansaajille. Tämä ei ole omiaan lisäämään luottamusta työmarkkinoilla, sanoo SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly tiedotteessa.

EK:n kannanoton mukaan palkansaajajärjestöt SAK ja STTK hylkäsivät asiaan liittyvän toimenpidepaketin, joka olisi antanut pohjan hallitusohjelmaan kuuluvalle työurien pidentämiselle.

– On valitettavaa, että SAK ja STTK hylkäsivät eläkepolitiikan uudistamiseen, nuorten työllistymisen tehostamiseen ja työssä jatkamisen kehittämiseen tähtäävän toimenpidekokonaisuuden. Järjestöjen yritys täyttää hallituksen asettama toimeksianto ei johtanut tulokseen, eikä edellytyksiä neuvottelujen jatkamiseen ole, EK:n tiedotteessa todetaan.

EK:n mukaan hallitus joutuu huomenna alkavassa kehysriihessä entistäkin kipeämpien leikkausten eteen, koska järjestöt eivät kyenneet työurien pidentämiseen tähtääviin toimiin.

Työttömyysputkella tarkoitetaan jatkumoa, joka alkaa työttömyyspäivärahakaudella ja etenee työttömyysturvan lisäpäivärahalla aina vanhuuseläkkeen alkamiseen asti. Putkeen voi nykyisin päästä 58-vuotiaana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    3. 3

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    4. 4

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    5. 5

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    8. 8

      Punnan lasku jatkui Manchesterin iskun jälkeen

    9. 9

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    10. 10

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    8. 8

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    9. 9

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    10. 10

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää