Islanti osoittautumassa ihannevelalliseksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Islanti aikoo maksaa osan Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Pohjoismaiden sille myöntämistä lainoista takaisin ennen määräaikaa.


Islannin keskuspankin eli Sedlabankin eilen antaman tiedotteen mukaan Islanti aikaistaa 116 miljardin kruunun eli noin 697 miljoonan euron lainan takaisinmaksua.

Summa vastaa reilua viidennestä Islannin IMF:tä ja Pohjoismailta vuonna 2008 saamasta rahoituksesta. Islanti joutui tukeutumaan kansainväliseen apuun sen jälkeen, kun maan suurimmat pankit jättivät maksamatta kymmenien miljardien eurojen velat. Islannin 33 kuukauden pituinen tukiohjelma päättyi elokuussa.

– Tämänpäiväinen suoritus on osa lyhytaikaisen velan maksamista ja siten vähentää kustannuksia, jotka aiheutuvat ulkomaisten valuuttareservien ylläpitämisestä keskuspankissa ilman, että rahoitusriskejä kasvatetaan tai varantoja tyhjennetään, keskuspankki ilmoitti.

IMF:lle maksettava lainaerä olisi erääntynyt ensi vuonna. Pohjoismaille Islanti on maksamassa vuosina 2014 ja 2015 erääntyviä lainoja sekä osan vuonna 2016 erääntyvistä lainoista. Alkuperäinen lainamäärä oli keskuspankin mukaan kokonaisuudessaan 3,4 miljardia euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    2. 2

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    3. 3

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    4. 4

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    5. 5

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    6. 6

      Uber vetoaa viranomaisiin Lontoon ahdingossaan: ”Voisimme istua alas ja korjata tilanteen”

    7. 7

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    8. 8

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    9. 9

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    10. 10

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    2. 2

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    3. 3

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    4. 4

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    5. 5

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    6. 6

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    7. 7

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    8. 8

      Kiinalaisten turistiryntäys saa lisää ilmaa alleen – Lucky Air aloittaa lennot Helsinki-Vantaalle

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    10. 10

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    11. Näytä lisää