Asuntosijoituksella nettosi muita kiinteistöjä paremmin

Julkaistu: , Päivitetty:

Kiinteistösijoitusten kokonaistuotto Suomen kiinteistömarkkinoilla laski 0,2 prosenttiyksikköä 6,0 prosenttiin viime vuonna, kertoo KTI Kiinteistöindeksi. Parhainta tuottoa sai asunnoista, toimistoissa tuotto oli huonoin.


Suomen kiinteistösijoitusten kokonaistuoton lasku johtui pääosin kiinteistöjen markkina-arvojen pienestä pudotuksesta. Nettotuotto laski aavistuksen 6,2 prosenttiin.

Kokonaistuotto laski kaikissa pääkiinteistötyypeissä. Parhaiten eli 9,2 prosenttia tuottivat asunnot. Matalinta eli 3,5 prosentin kokonaistuottoa sai toimistokiinteistöistä. Liiketiloissa kokonaistuotto oli 7,1 prosenttia ja tuotantotiloissa 5,8 prosenttia.

KTI Kiinteistöindeksi mittaa suorien kiinteistösijoitusten kokonaistuottoa. Tuotto koostuu nettotuottoasteesta ja arvonmuutoksesta.

Nettotuotto pysyi kohtuullisen korkealla tasolla. Kiinteistöjen vuokrat nousivat ja käyttöasteet paranivat hieman. Nettotuottoa kutisti kuitenkin ylläpitokustannusten nousu.

Kiinteistöjen hinnoittelu näki vuoden aikana monenlaista kehitystä. Keväällä oltiin positiivisia ja syksyllä näkymät synkkenivät. Kiinteistöjen markkina-arvoihin kirjattiin vuoden tasolla 0,2 prosentin lasku.

– Arvonkehitykseen ei ole löydettävissä selkeitä vuokra-arvoihin tai tuottovaatimuksiin liittyviä markkinatason selityksiä, vaan talouden ja kiinteistömarkkinoiden yleinen epävarmuus sekä kiinteistöjen yksilölliset ominaisuudet, sijainti ja kehitysmahdollisuudet vaikuttavat vahvasti kiinteistöjen markkina-arvoon, KTI Kiinteistötieto sanoi tiedotteessaan.

Aluekohtaisia erojakin löytyi. Esimerkiksi Helsingin ydinkeskustassa toimistokiinteistöjen arvot nousivat, mutta muualla maassa nähtiin laskua.

KTI Kiinteistöindeksi pohjautuu 21 suuren kiinteistösijoittajan toteutuneisiin tuottotietoihin. Kiinteistöindeksi kattaa arviolta 46 prosenttia koko maan kiinteistösijoitusmarkkinoista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    9. 9

      Avolava-autojen omistajat syyttävät General Motorsia päästöhuijauksesta – osake lähti laskuun

    10. 10

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää