USA:n kauppavaje kasvoi odotettua enemmän

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvaltain kauppataseen vaje kasvoi hieman odotuksia enemmän joulukuussa. Maan kauppaministeriön mukaan vaje nousi 48,8 miljardiin dollariin marraskuun 47,1 miljardista dollarista. Vajelukema on suurin puoleen vuoteen.
Ekonomistit olivat uutistoimisto Bloombergin keräämien ennusteiden perusteella odottaneet joulukuun vajeen nousevan 48,5 miljardiin dollariin. Kyseessä on ennusteiden mediaani eli keskimmäinen lukema. Vaje-ennusteet vaihtelivat 43,0-50,5 miljardin dollarin haarukassa.

Yhdysvaltain vienti kasvoi joulukuussa 0,7 prosenttia marraskuusta. Tuonti kasvoi 1,3 prosenttia.

Yhdysvaltain alijäämä Kiinan kaupassa supistui joulukuussa 23,1 miljardiin dollariin marraskuun 26,9 dollarista. Japanin kaupan alijäämä kipusi 6,5 miljardiin dollariin 6,2 miljardista dollarista. Vaje EU-kaupassa supistui 10,4 miljardiin dollariin 12,1 miljardista dollarista.

Yhdysvaltain koko viime vuoden kauppavaje kasvoi 12 prosenttia edellisvuodesta 558 miljardiin dollariin, mikä on suurin vajelukema sitten vuoden 2008. Sekä vienti että tuonti kasvoivat ennätystasolle.

– Vaje jatkaa kasvuaan tänä vuonna tuonnin kasvaessa vientiä nopeammin, Jay Bryson, Wells Fargo Securitiesin globaalitalouden ekonomisti kommentoi uutistoimisto Bloombergille.

Ministeriö tarkisti marraskuun vajetta alaspäin aiemmin ilmoittamastaan 47,8 miljardista dollarista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    5. 5

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    6. 6

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      Medialiitto: Viime vuonna alkanut kasvu jatkuu media-alalla

    9. 9

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    10. 10

      Pankki tarjoaa lyhennysvapaata – älä lankea sudenkuoppiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    9. 9

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    10. 10

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    7. 7

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    8. 8

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    9. 9

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää