Yksityisten kauppiaiden SEO-asemien määrä kasvaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Osuuskuntamuotoinen polttoaineiden tukku- ja jakeluyhteisö SEO kasvattaa tasaisesti asemakantaansa. Kahdessadas huoltoasema aukeni tammikuun lopussa.
– Uusia kauppiaita olemme saaneet 1520 aseman vuosivauhtia. Ne ovat pääosin miehitettyjä, palvelevia asemia, ja yhteydenotot jatkuvat edelleen, SEO:n toimitusjohtaja Mika Määttä sanoo tiedotteessa.

Verkoston 199. asema oli Pieksämäellä, ja tammikuun lopussa aukesi 200. asema Suonenjoella.

Osuuskunnan miehitetyistä asemista noin 60 prosenttia tarjoaa edelleen autonhuoltopalveluja. Tällä on merkitystä etenkin kaupunkikeskusten ulkopuolisten palvelujen turvaamisessa, Määttä sanoo.

Suomessa on kaikkiaan noin 500 yksityistä palvelevaa huoltoasemaa, jotka itse voivat päättää polttoainetoimittajasta. SEO:lla on noin 140 kauppiasta.

Kauppiaat arvostavat sitä, että osuuskunnassa he itse voivat päättää koko jakeluketjun asiat, hankintakanavat, kuljetukset ja yrityksensä toimintatavan, kauppias, SEO:n hallituksen puheenjohtaja, Markku Kasurinen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    2. 2

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    3. 3

      EU poisti Kreikan budjettivajeiden mustalta listalta

    4. 4

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    5. 5

      Fortum kiri Helsingin vaisussa pörssissä

    6. 6

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    7. 7

      Salkunhoitaja ei ymmärrä Tikkurilan hallituksen ratkaisua: ”Erkki Järvinen oli parhaimmistoa”

    8. 8

      Saksan vaalitulos painaa euroa

    9. 9

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    10. 10

      Saksan vaalit muuttaa hallituksen – kiristyykö eurokuri?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    2. 2

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    3. 3

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    4. 4

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    5. 5

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    6. 6

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    7. 7

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    8. 8

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    9. 9

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    10. 10

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää