Näin Jenkeissä: päiväkotimaksu 40 000 dollaria vuodessa

Julkaistu: , Päivitetty:

Yksityiskoulut rahastavat kovan kysynnän avulla, ja lukukausimaksut ovat nousseet New Yorkissa 50 prosenttia viimeisen kymmenen vuoden aikana. Jo lastentarhasta joutuu pulittamaan kymmeniä tuhansia vuodessa.


New Yorkissa lapsia kasvattavan kannattaa varautua roimiin koulutusmenoihin, jos haluaa lapsensa huippuluokan opinahjoon. Maksullisia eivät nimittäin ole vain yliopistot, vaan myös lukiot, peruskoulut ja päiväkodit. Eikä maksullisuus rajoitu pieniin tukisummiin – nykypäivää ovat kymmenien tuhansien dollarien vuosimaksut, New York Times kirjoittaa.

Lehden mukaan ensimmäisen luokan koulumaksun mediaanihinta on noussut New Yorkissa viimeisen kymmenen vuoden aikana 48 prosentilla inflaatiolla korjattuna. Samaan aikaan koko maan yksityiskoulujen hinnat ovat nousseet 35 prosentilla ja Ivy League -huippuyliopistojen lukukausimaksut 24 prosentilla.

New Yorkin koulujen lukukausimaksujen huima kasvu johtuu yksinkertaisesti kysynnän ja tarjonnan laista. Huippuluokan yksityiskouluissa on vähemmän vapaita paikkoja kuin olisi tulijoita, joten kouluilla on mahdollisuus nostaa hintoja.

Koulut jo kalliimpia kuin
maailman parhaat yliopistot


Koulut ovatkin ohittamassa lukukausimaksuissa jo maan parhaat yliopistot. Esimerkiksi lukion viimeisen vuoden lukukausimaksu New Yorkin Columbian lukiossa on 38 340 dollaria vuodessa ja yläasteen vuosimaksu Horace Mannin koulussa 37 275 dollaria, kun maan parhaimpiin kuuluvan yliopiston vuosimaksu on 36 305 dollaria.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lukion viimeisen luokan lukukausimaksun mediaani on tänä vuonna 36 970 dollaria, kun lukuvuonna 2001–2002 se oli 21 100 dollaria. Mediaanilla tarkoitetaan keskimmäistä lukua.

– Muutaman vuoden sisällä kaikki yksityiskoulut maksavat yli 40 000 dollaria vuodessa, erään huippukoulun johtokunnan jäsen sanoi NYT:lle.

Eikä hurjat hinnat liity pelkästään huipputason yläasteisiin tai lukioihin. Samat hinnat pätevät usein koulupolun alusta alkaen, ja jo päiväkodista. Vanhemmat laittavat lapsensa huippuluokan esikouluun, josta lapsi jatkaa saman koulun peruskouluun ja lukioon. Esimerkiksi Chelsean kaupunginosaan avautuva Avenues veloittaa päiväkotimaksua 39 750 dollaria vuodessa.

Koulut vastaavat:
Tarjoamme huippupalveluita

Koulut perustelevat kasvavia maksuja opettajien palkkatason nousulla, laajentuvilla opetuskokonaisuuksilla ja vanhoille rakennuksille tehtävillä korjaustöillä. Lisäksi muistutetaan, että lukukausimaksuilla katetaan vain 80 prosenttia koulutuksen hinnasta, loppu tuotetaan varainkeruutoiminnalla.

Koulut kilpailevat hyvistä opettajista tarjoamalla hulppeita henkilökuntaetuja, ja se näkyy myös lukukausimaksuissa.

– Joidenkin New Yorkin koulujen henkilökunnan terveydenhuoltojärjestelmän hinta on noussut viidellä, kymmenellä tai jopa 30 prosentilla, New Yorkin osavaltion yksityiskoulujen liiton toimitusjohtaja Mark Lauria sanoi.

Myös oppilaiden houkuttelemiseen käytetään hurjia rahasummia. Léman Manhattan -koulussa kuntosalin lattia pestään kahdesti päivässä, Trinityllä on kolme eri teatteria, kuusi taidestudiota, kaksi tenniskenttää, uima-allas ja hyppyallas.

– Lasten vanhemmat odottavat enemmän ja enemmän yksityiskouluilta. Niihin vaatimuksiin ja siihen kysyntään vastaaminen on kallista, Poly Prep -koulun rehtori David B. Harman sanoi.

Poly Prep tarjoaa Brooklynissä sijaitsevilla kahdella kampuksellaan oppilailleen viittä eri mandariinikiinan aloituskurssia. Daltonin koulu tarjoaa zen-tanssia, Saint Ann opettaa antiikin Rooman matkakertomuksia, Columbiassa on Koston luonne -niminen teatterikurssi. Luokkakoot ovat pieniä, useimmat opettajat ovat tohtoreita ja koulusta valmistuttuaan oppilaan tie huippuyliopistoihin on helpompi.

Sisään pääsee
ani harva


Vain harva pääsee kuitenkin nauttimaan hulppeista tiloista ja huippuopetuksesta. Oppilashakemusten määrä on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana 32 prosenttia, ja vain 2,4 prosenttia lapsista, joiden perheellä ei ole kouluun aiempaa suhdetta pääsee sisään edes päiväkotiin.

Perheet palkkaavatkin konsulttiyrityksiä hoitamaan lapsensa sisälle huippukouluihin. Yksi konsulttifirma, Manhattan Private School Advisors, kertoi asioivansa tänä vuonna 1 431 perheen kanssa, kun lukema oli vain kolme vuotta sitten vielä 605 perhettä. Yhtiö laskuttaa palveluistaan 21 500 dollaria vuodessa.

Yksityiskoulujen kukoistaessa julkiset koulut joutuvat kulukurimuksesta johtuen karsimaan kurssejaan ja vahtimaan menojaan jatkuvasti. Julkisten koulujen on myös noudatettava keskitettyä opetussuunnitelmaa, kun yksityiskoulut saavat määrätä ohjelmansa itse.

Julkisen koulun on tarjottava opetusta yli 180 päivänä vuodessa, kun esimerkiksi Horace Mann toimii vain 155 päivää vuodessa. Horace Mannin päiväkotimaksu on 37 695 dollaria eli noin 28 500 euroa vuodessa. Yhtä päiväkotipäivää kohden maksuksi muodostuu siis 243 dollaria eli 184 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    2. 2

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    3. 3

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    4. 4

      Kommentti: Nyt on tiukka paikka, Stockmann

    5. 5

      HS: KRP tutkii törkeää sisäpiirintiedon väärinkäyttöä Afarakissa

    6. 6

      Kone aloittaa 100 miljoonan euron tehostamisohjelman – vähentää mahdollisesti 1000 työpaikkaa

    7. 7

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    8. 8

      Patria huoltaa jatkossa Norjan puolustusvoimien Bell-helikopterit – ”Osoitus luottamuksesta”

    9. 9

      PTT povaa 3,0 prosentin talouskasvua – ”Olemme jäämässä muiden jalkoihin”

    10. 10

      Tekniset viat kiusasivat Finnairia viikonloppuna – ”Harmittavia yksittäistapauksia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    2. 2

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    3. 3

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    4. 4

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    5. 5

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    6. 6

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    7. 7

      Stockmann antoi tulosvaroituksen – syynä Lindex

    8. 8

      Kone aloittaa 100 miljoonan euron tehostamisohjelman – vähentää mahdollisesti 1000 työpaikkaa

    9. 9

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    10. 10

      Eläkeikäsi nousi juuri – katso ennuste, mihin asti oikeasti teet töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    11. Näytä lisää