Yle: Niinistö ehdokkaiden osakekunkku, Väyrynen kiinteistöpohatta

Julkaistu: , Päivitetty:

Presidentinvaaleissa kamppailevilla ehdokkailla on hyvin eri suuruiset omaisuudet. Ehdokkaiden osakekunkku on Sauli Niinistö, ja kiinteistöpohatta Paavo Väyrynen. Toisessa ääripäässä on Paavo Arhinmäki, jolla omaisuutta ei juuri ole, Yle Uutiset kertoo.


Presidentinvirasta kamppailevat ehdokkaat ovat hoitaneet henkilökohtaisen taloutensa varsin eri tavoin. Ehdokkaiden sijoittajakuningas on kokoomuksen Sauli Niinistö, jolla reilusti yli puolen miljoonan euron sijoitukset, Yle Uutiset kertoo.

Ylen selvitys tuo esiin monin paikoin samoja tietoja kuin Taloussanomien selvitys presidenttiehdokkaiden sijoitusvarallisuudesta.

Niinistö on sijoittanut varojaan noin 500 000 euron edestä joukkovelkakirjoihin ja rahasto-osuuksiin. Sen lisäksi hänellä on noin 100 000 euron osakesalkku, jossa on mm. alumiiniyhtiö Norsk Hyrdon ja vaatevalmistaja Hennes & Mauritzin osakkeita. Lisäksi Niinistöllä on kiinteistö-omaisuutta noin 375 000 euron edestä, ja hän on velaton.

Keskustan ehdokas Paavo Väyrynen on sijoittanut arvopaperien sijaan kiinteistöihin. Väyrysellä on Helsingissä asunto-osake, Tuusulassa pientila sekä Keminmaalla omakotitalo ja muita kiinteistöjä. Väyrysen mukaan kiinteistöjen arvoa on mahdoton edes arvioida. Velkaa hänellä on vaimonsa Vuokko Väyrysen kanssa yhdessä noin 150 000 euroa.

Vihreiden Pekka Haavisto antaa rahojensa ilmeisesti levätä laakereillaan. Haavisto ei ole ilmoituksensa mukaan sijoittanut rahojaan juuri mihinkään; hänellä ei ole osakkeita tai rahasto-osuuksia, eikä myöskään velkaa. Haavisto omistaa osuudet isänsä kuolinpesästä ja perintömaatilasta Tampereella. Tällä hetkellä Haavisto asuu puolisonsa kanssa vuokralla, kun hän myi arvokkaan talonsa Helsingin Munkkiniemessä viime vuonna. Haavisto tunnetaan tosin kupla-Volkkari -autojen harrastajana, joten kenties hän käyttää varojaan autokokoelmaansa.

Perussuomalaisten Timo Soini säästää eläkettä varten; hän on ostanut yksityisen eläkevakuutuksen. Soinin osakesalkku on pieni ja vaatimaton alle 1 000 euron arvollaan. Soini on velaton, ja hän omistaa asunnon Espoon Iivisniemessä.

Demarien Paavo Lipponen on konsulttiyhtiönsä Cosmopolisin ainoa omistaja, ja yrityksen kautta hän omistaa suomalaisia pörssiyhtiöitä noin 30 000 eurolla. Oman osakesalkkunsa tarkkaa arvoa Lipponen ei tarkenna. Hän omistaa kaksi kolmasosaa perheensä asunnosta Helsingin Etu-Töölössä ja puolet Punavuoressa sijaitsevasta sijoitusasunnosta. Asuntolainaa Lipposella on 110 000 euroa.

Ehdokkaista nuorin, vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki on myös rahallisen omaisuutensa osalta vaatimattomin. Hänellä ei ole osakkeita, rahasto-osuuksia tai kiinteistöjä. Arhinmäki asuu osaomistusasunnossa vaimonsa kanssa. He omistavat 10 prosenttia asunnon osakkeista ja maksavat vuokraa. Yhteistä velkaa tuoreella avioparilla on 47 000 euroa.

Ruotsalaisen kansanpuolueen ehdokas Eva Biaudet on sijoittanut varojaan pääosassa osakkeisiin. Biaudet'n osakesalkun arvo on noin 67 000 euroa, ja se sisältää lukuisten suomalaisten yritysten osakkeita. Lisäksi Biaudet omistaa vaatimattomaksi kuvailemansa lomakiinteistön.

Kristillisdemokraattien Sari Essayah omistaa rahasto-osuuksia noin 35 000 euron arvosta, ja Essayahin perheen yhteiset osakkeet kasvattavat hänen sijoitusten yhteisarvon noin 70 000 euroon. Essayah on velaton ja omistaa puolet omakotitalosta ja puolet kaksiosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    4. 4

      TVO:n luottoluokitus laski

    5. 5

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    6. 6

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    9. 9

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    10. 10

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    5. 5

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    6. 6

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    7. 7

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    8. 8

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    9. 9

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    10. 10

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää