Kreikan kohtalonäänestys: ”Meno voi muuttua rumaksi”

Julkaistu: , Päivitetty:

Kreikan kansanedustajat antavat keskiyöllä tuomionsa maan pääministerille George Papandreoulle hallituksen luottamusäänestyksessä. – Luojan kiitos lapseni eivät ymmärrä, kuinka ankea tulevaisuus heillä on edessään, kreikkalainen kauppias sanoo.


George Papandreoun johtama hallitus voi voittaa luottamusäänestyksen tulevana yönä hiuksenhienosti. Edellytyksenä saattaa tosin olla, että Papandreou suostuu siirtymään sivuun ja muodostamaan maahan laaja-alaisen kriisihallituksen yhdessä opposition kanssa.

– Elämme paradoksissa. He haluavat meidän osoittavan luottamuksemme hallitukselle, johon ei luota kansa eikä kansainvälinen yhteisö, sosiaalidemokraattisen Pasok-puolueen kansanedustaja ja Papandreoun puoluetoveri Odysseas Voudouris sanoo.

– Oma ääneni tulee olemaan mandaatti, jolla voimme edetä nopeasti kohti laajapohjaista yhtenäisyyshallitusta, jonka johtaja nauttii laajaa luottamusta.

Samaa mieltä on Pasokin kansanedustaja Sofia Giannaka, jonka mukaan uusi ”yhtenäisyyshallitus” on välttämätön Kreikalle. Maan varat ovat loppumassa joulukuussa.

– Meno voi olla rumaa tänä iltana, jos pääministeri ei sano tätä ääneen, hän sanoi ennen parlamentin istunnon alkamista.

Papandreou on neuvotellut oppositiopolitiikkojen kanssa. Osa heistä vaatii Papandreoun eroa ja aikaistettuja vaaleja vastalahjaksi tuesta pelastuspaketille.

Papandreoun Pasok-puolueella on 152 paikkaa 300-paikkaisessa parlamentissa. Yksi puolueen kansanedustajista sanoi eilen äänestävänsä epäluottamusta hallitukselle, mutta hän loivensi kantaansa tänään.

– Tämä on ensimmäinen luottamusäänestys moniin vuosiin, jonka lopputulosta emme voi ennustaa. Oma tuntumani on, että pääministeri selviää tänään, tutkimusyhtiö Alcon johtaja Costas Panagopoulos sanoo.

Kreikkalaiset eivät
vakuutu


Aikaisemmin tällä viikolla Papandreou lupasi, että kreikkalaisille järjestetään kansanäänestys säästöpaketista. Aikeet peruttiin parissa päivässä ankaran kritiikin paineessa.


Kansanäänestyssekoilu ei saa hyvää arvosanaa tavallisilta kreikkalaisilta.

– Me kärsimme säästöpaketeista. (Papandreou) vain hymyilee parlamentissa ja kertoo meille, että koko kansanäänestyssuunnitelma oli pelkkä vitsi, 27-vuotias työtön Alexandra Rouva sanoo.

– No, nyt ei ole oikea aika typerille vitseille. Hän ei voi leikkiä elämillämme.

Monet kreikkalaiset ovat saaneet kärsiä säästöistä nahoissaan muun muassa uusina veroina ja palkanalennuksina.

– Papandreou voi saada tarvitsemansa 151 ääntä parlamentissa, mutta mitä se tarkoittaa meille? Tämä epävarmuus tappaa meidät, kahden lapsen isä ja kauppias Panayiotis Theofilas sanoo.

– Luojan kiitos lapseni eivät ymmärrä, kuinka ankea tulevaisuus heillä on edessään.

  • Kreikka

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    9. 9

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    10. 10

      TVO:n luottoluokitus laski

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    4. 4

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    7. 7

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    8. 8

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    9. 9

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    11. Näytä lisää