Eliitti pelkää velkakriisin uhkaavan demokratiaa

Perjantaina julkaistiin Helsingin Sanomissa iso puolen sivun lehti-ilmoitus, jossa noin 60 eri vaikuttajaa Matti Vanhasesta Sixten Korkmaniin, Antti Herliiniin, Stig Gustavsoniin ja Matti Klingeen vaatii euroalueen kriisin nopeaa ratkaisemista. Vetoomuksen mukaan syventyvä hätätila voi uhata yhteiskuntarauhaa ja demokratiaa.


Ilmoituksen otsikko oli "Vetoomus eurooppalaisen demokratian ja yhteiskuntarauhan puolesta". Vetoomuksen oli allekirjoittanut vaikuttajia yli puoluerajojen niin talouden, politiikan kuin kulttuurinkin saralta.

– Me allekirjoittaneet suomalaiset vaadimme, että eurovyöhykkeen taloudellinen kriisi ratkaistaan mahdollisimman nopeasti, jotta usko eurooppalaiseen yhteistyön tulevaisuuteen voi palautua. Se on maanosamme suuri ja aina ajankohtainen rauhanprojekti, vetoomuksessa kirjoitetaan.

Vetoomuksen mukaan katkerat historialliset kokemukset ovat osoittaneet, että näennäisesti ylitsepääsemättömät yhteiskunnalliset ongelmat voivat nakertaa kansalaisten luottamusta demokratiaa ja poliittista järjestelmää kohtaan.

– On mahdotonta ennustaa, millaisiin poliittisiin ja sosiaalisiin seurauksiin tämä voi johtaa. Eristäytyminen, erilaiset ääri-ilmiöt ja solidaarisuuden puute ovat mahdollisia uhkakuvia.

Euroopan päättäjät ovat saaneet kuulla hiljattain muitakin vetoomuksia. Lokakuun 12. päivä liki sata euroalueen vaikuttajaa vetosi Helsingin Sanomissa ja muissa euromaiden tiedotusvälineissä rahaliittoon kuuluvien maiden talousyhteistyön tiivistämistä. Vaikuttajat ehdottivat yhteisen budjettiviraston perustamista. Tuolloin allekirjoittajiin kuului muun muassa Martti Ahtisaari

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    6. 6

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    7. 7

      Näin käy yhä useammin: Ei tehdäkään putkiremonttia vaan puretaan koko talo

    8. 8

      Facebookille yli 100 miljoonan euron sakot – antoi vääriä tietoja

    9. 9

      Ministeri Kai Mykkänen talousluvuista: ”Yllättävän myönteisiä”

    10. 10

      Korkman: Suomen ongelmat eivät takanapäin, komissio pehmentänyt linjaansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    2. 2

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    6. 6

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    7. 7

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    8. 8

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    9. 9

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    10. 10

      Suomi välttää taas EU-komission tiukan talousohjauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmainen porno palaa televisioon

    2. 2

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Siivoaako kotiasi kummajainen, kevytyrittäjä? ”Joku roti tähän pitäisi saada”

    11. Näytä lisää