VR:n lippu-uudistus: Työmatkalaiselle kallis lasku

VR:n suuren lippu-uudistuksen piti tehdä matkustamisesta edullisempaa, mutta työmatkalaisille kävi päin vastoin. Sen lisäksi, että järjestelmävirhe nosti lippujen hintoja, niin uudistus pakottaa työmatkalaiset aiempaa kalliimpiin juniin. IC-junan kyydistä joutuu jatkossa maksamaan Pendolinon hinnan.


Lippujärjestelmänsä totaalisesti uudistanut valtion rautatieyhtiö VR on saanut toiminnastaan paljon kritiikkiä. Uusi, kysyntäpohjaiseen hinnoitteluun tähtäävä järjestelmä jumiutui pahasti heti käyttöönottopäivänä ja ruuhkaa on ollut sen jälkeenkin. Kriitikoiden mukaan järjestelmä on sekava.

Erään ärtyisän asiakaspalautteen mukaan VR:n uudistus tekee esimerkiksi 30 vuorokauden kausilipuista aiempaa huomattavasti kalliimpia. VR:n mukaan kyseessä on kuitenkin hintajärjestelmään lipsahtanut virhe.

– Olemme löytäneet hinnoittelusta virheen ja tulemme korjaamaan sen mahdollisimman pian, Satu Oker-Blom VR:n matkustajaliikenteestä kertoo.

Vaikka huomattava hintojen kallistuminen johtuikin tässä tapauksessa järjestelmävirheestä, tulevat kausi- ja sarjaliput todellisuudessakin kallistumaan Intercity- ja Intercity2-junia suosiville matkustajille.

Muutos sorsii
IC-junien asiakkaita


Muutoksella Intercity-junien ja Pendolino-junien kausi- ja sarjaliput tuodaan samaan lippukategoriaan, kun aiemmin nopeammalla Pendolinolla matkustaminen on ollut kalliimpaa.

– Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että kun aiemmin ei ole ollut mahdollisuutta käyttää Intercity-monikertalipulla Pendolino-junaa, niin nyt ne ovat saman lipun piirissä, Oker-Blom selittää muutoksen syitä.

Samalla monikertalippujen hinnat nousevat niille, jotka ovat tottuneet käyttämään Intercity-junia.

– Sarjalippujen hinnat tulevat sijoittumaan aiempien Pendolino- ja Intercity-lippujen välimaastoon. Pendolino-junien käyttäjien lippujen hinnat joko pysyvät samassa tai laskevat, ja Intercity-junien käyttäjien lippujen hinnat nousevat, Oker-Blom sanoo.

– Esimerkiksi Helsinki-Tampere-välillä 30 päivän kausilipun hinta tulee olemaan aikaisemman Pendolino-lipun hinnan tasolla.

Muutos ajaa käyttämään
Pendolinoja


Käytännössä VR siis käyttää hintapainetta patistaessaan ihmisiä käyttämään kalliimpia Pendolino-junia. Satu Oker-Blom kuitenkin kiistää asian olevan näin, vaan sanoo muutoksen taustalla olevan VR:n halu tutustuttaa asiakkaat erilaisiin juniin.

– Haluamme kannustaa ihmisiä käyttämään junatarjontaamme laajasti. Toivomme entisten Intercity-asiakkaiden tutustuvan lipputarjontaamme internetissä, hän sanoo.

Hintaero on kuitenkin ollut selkeä, ja sitä subventoidaan nyt Intercity-asiakkaiden pussista. Oker-Blom kertoo, että aiemmin Pendolinojen käytöstä on joutunut maksamaan viiden euron lisämaksun jokaisesta matkasta. Nyt lipun hinnat ovat kaikille samat.

– Sellaisen asiakkaan lippu, joka on aikaisemmin ostanut Intercity-junatyyppiin kausilipun, tulee kyllä pikkuisen kallistumaan, muttei kovin isosti, hän sanoo.

"60 päivän
hintaleikkuri"


VR:n aktiivisimpaan ja tärkeimpään asiakaskuntaan kuuluvat yhtiön junia työmatkoihinsa päivittäisellä tasolla käyttävät ihmiset. Kausi- ja sarjalippujen kallistumisesta voisi päätellä VR:n unohtaneen työmatkalaiset tyystin, mutta Oker-Blomin mukaan uudistus tuo mukanaan myös etuja.

Uutena etuna työmatkoihin junia käyttäville VR tarjoaa kausilippujen joustavaa pituutta. Kun aiemmin kausilipun on voinut ostaa vain kuukauden tai vuoden ajalle, voi pituuden nyt itse määrätä päivän tarkkuudella.

Oker-Blomin mukaan kauden pituuden jousto on lähtöisin yhtiön saamasta asiakaspalautteesta, jossa tällaista on toivottu. Miten jousto sitten vaikuttaa lipun hintoihin?

– Mitä pidemmän kauden ostaa, sitä pienemmäksi päiväkohtainen hinta muodostuu. Noin 60 päivän kohdalla on sellainen hintaleikkuri, minkä kohdalla päästään sille tasolle, missä hinta on ollut aikaisemmin, Oker-Blom sanoo.

Eli uuden hinnoittelujärjestelmän puitteissa pitää nyt ostaa lippu vähintään kahden kuukauden ajalle, jotta pääsee vanhan hinnoittelun tasolle. Siitä eteenpäin hinnat ovat Oker-Blomin mukaan aiempaa halvempia.

Oker-Blom kehottaa työmatkalaisia pelaamaan kauden pituuksilla siten, että maksettavaa kertyy vähemmän. Esimerkiksi 26 päivän lipulla neljän viikon työrupeamasta selviää siten, että viikonloppu jää lipun kummastakin päästä pois ja rahaa säästyy.

Viikonloppuja ei voi kuitenkaan karsia välistä pois ja ostaa lippua pelkille arkipäiville, eikä tällaista ole Oker-Blomin mukaan suunnitteillakaan. Lisäksi 26 päivän lippu jää reilusti Oker-Blomin mainitseman "60 päivän leikkurin" alapuolelle.

Myös sarjalippujen hinnat ovat kallistuneet. Kun 30 matkan lippu Helsinki-Turku-välille on aiemmin maksanut 754,80 euroa, tulee uudelle lipulle hintaa 791,40 euroa. Oker-Blom ei kuitenkaan näe VR:n syrjineen työssäkäyntiin junia käyttäviä.

– Työmatkalaisten vuoksi tämä uudistus on tehtykin.

Alku ollut tahmeaa,
VR lupaa parempaa


Oker-Blom sanoo yhtiön suoriutuneen uudistuksesta kohtalaisen hyvin. Tiedottaminen on kuitenkin ollut hankalaa, sillä uusi kysyntään perustuva järjestelmä on monimutkainen. Oker-Blom myöntää uuden järjestelmän olevan epäselvä.

– Tämä on ollut meillä viestinnällisesti hankala keissi, sillä hintoja on vaikea verrata suoraan. Yleistyksiä ei ole mahdollista tehdä, hän sanoo.

Asiakaspalautteen hän sanoo olleen hyvää siitä huolimatta, että järjestelmä kaatui ja asemat ruuhkautuivat pahoin uudistuksen käyttöönoton yhteydessä.

– Palaute on ollut pääosin positiivista ja odottavaa. Järjestelmän osalta on ollut haasteita, mutta nyt kaikki näyttää toimivan hyvin, Oker-Blom sanoo.

Minkälaisen kouluarvosanan hän sitten antaisi VR:n suoriutumiselle?

– Eihän sitä voi tietenkään ihan huipputuloksiin katsoa, sillä pieniä alkukangertelemisia on ollut. Mutta ihan hyvällä keskitasolla tämä on mennyt ja nyt olemme odottavalla kannalla, tästä tämä vasta lähtee eteenpäin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    2. 2

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Tällainen johtaja Alkoon halutaan: 7 kriteeriä

    5. 5

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    6. 6

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    7. 7

      Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

    8. 8

      Ekonomin palkka 5 000 e/kk – vastavalmistuneiden palkoissa isoin hyppy

    9. 9

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    10. 10

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    3. 3

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    4. 4

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    5. 5

      Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

    6. 6

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    7. 7

      Burger Kingin menestys Suomessa yllätti – tulossa 10–15 uutta ravintolaa tänä vuonna

    8. 8

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    9. 9

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    10. 10

      Rakennusliitto pillastui suunnitelmasta "tuoda rakentajia Afrikasta ja Kiinasta"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    9. 9

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    10. 10

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    11. Näytä lisää