Kreikassa voi tulla uusi myrsky: Näistä vakuuksista ei ole vielä puhuttu

Julkaistu:

Kreikassa kysymys Suomen vaatimien rahavakuuksien muuntumisesta kiinteäksi omaisuudeksi voi herättää poliittisen myrskyn. Sen takia asiaa ei ole siellä puitu vielä tarkemmin.


Suomen Kreikka-tuen vastineeksi esittämien vakuuksien kohtalo näyttää edelleen epävarmalta, kun useat muut euromaat näyttävät suhtautuvan nyreästi Suomen ja Kreikan väliseen sopimukseen.

Viime päivinä on noussut entistä enemmän esiin ratkaisu, jonka mukaan vakuuksista tehtäisiin laajempi sopimus, johon ottaisivat osaa useammat euromaat. Vakuuksina voitaisiin käyttää myös kiinteää omaisuutta eikä käteistalletusta, kuten Suomen ja Kreikan alustavasti kaavailemassa sopimuksessa.

Talouslehti Financial Timesin mukaan euromaiden valtiovarainministeriöiden virkamiehet keskustelevat tänään tältä pohjalta Suomen aloittaman vakuussotkun selvittämisestä, mutta tarkempia tietoja ei ole tihkunut julkisuuteen.

Keskustelua siitä, minkälaisia voisivat puolestaan olla Kreikan kansainvälisen tuen vakuudeksi tarjoamat omaisuuserät, ei ole Kreikassa juuri vielä käyty.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Suomen Kreikan-suurlähetystön kaupallisen virkailijan Jaana Oikarinen-Vasilopouloksen mukaan tämä on ymmärrettävää, koska aihe on poliittisesti arkaluontoinen.

– Asiaa on periaatteessa käsitelty sen verran julkisuudessa, että Kreikka ei ole kovinkaan halukas antamaan reaalivakuuksia. Oppositio on aikaisemmin suhtautunut varsin ärhäkästi reaalivakuuksiin eli valtion kiinteistö- tai osakeomistuksiin. Tämä ei ole tule olemaan helppo pala, jos hallitus joutuu turvautumaan tähän ratkaisuun, Oikarinen-Vasilopoulos sanoo Taloussanomille.

Hän uskoo, että asiaa tuskin tuodaan tämän takia tarkemmin julkisuuteen, ennen kuin se on hyväksytty euromaiden käsittelyssä.

– En usko, että hallitus juuri haluaa keskustella asiasta ennen kuin julkisuuteen on tullut jotain päätöksiä.

Kreikan valtiolla on runsaasti omaisuutta ja se on jo sitoutunut myymään sitä talouden tasapainottamiseksi 50 miljardilla eurolla, mutta parlamentissa hyväksytty myyntiohjelma on edennyt nihkeästi. Myynnissä on muun muassa kymmeniä lentokenttiä ja satoja, lähinnä huvipursisatamia sekä omistuksia yhtiöistä. Myyntilistalle on päätynyt myös muun muassa poliisin kiinteistöjä Ateenassa, jotka hallinto aikoo myynnin jälkeen vuokrata takaisin.

Yli puolet myytävästä on kiinteistöomistuksia. Niiden suhteen kartoitusta vaikeuttaa se, että hallitus ei ole julkistanut mitään kattavaa listaa valtion omistuksista. Itse asiassa maassa ei ole vielä kattavaa koko valtion käsittävää kiinteistörekisteriä, vaan toistaiseksi vain alueellisia rekistereitä. Julkisuudessa on epäilty, että valtion kiinteistöomistukset ovat todellisuudessa esitettyjä pienempiä.

Tähän mennessä valtion omaisuudesta on saatu myytyä vasta teleyhtiö OTE:n osakkeita Deutsche Telekomille.

Käytännössä Kreikassa on odotettavissa laajaa poliittista kädenvääntöä, mitkä valtion omistukset päätyisivät tuen vakuudeksi, juuri kun kiistelty laaja yksityistämisohjelma on saatu hyväksyttyä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    2. 2

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    3. 3

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    4. 4

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    7. 7

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    8. 8

      Uber vetoaa viranomaisiin Lontoon ahdingossaan: ”Voisimme istua alas ja korjata tilanteen”

    9. 9

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    10. 10

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    2. 2

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    3. 3

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    4. 4

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    5. 5

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    6. 6

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    7. 7

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    8. 8

      Kiinalaisten turistiryntäys saa lisää ilmaa alleen – Lucky Air aloittaa lennot Helsinki-Vantaalle

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    10. 10

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    11. Näytä lisää