Alkoholin, tupakan ja polttoaineiden verotus kiristyy tuntuvasti

Julkaistu: , Päivitetty:

Alkoholin, tupakan, makeisten ja jäätelön veroihin on luvassa merkittäviä korotuksia. Polttoaineiden verotuksessa nousee erityisesti hiilidioksidivero.


Valtiovarainministeriön ensi vuoden budjettiehdotuksen mukaan monien valmisteverojen tuotto nousee merkittävästi veronkorotusten ansiosta. Tupakan, alkoholin, makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien verot nousevat. Myöskin polttoaineisiin on tulossa veronkorotuksia.

Tupakkaveron korotuksesta valtion kassaan kilahtaisi 50 miljoonaa euroa lisää. Tupakkaveron tuotto kasvaisi ensi vuonna 757 miljoonaan euroon tämän vuoden arvioidusta 704 miljoonasta eurosta. Tupakkaveroa korotettiin myös vuosina 2009 ja 2010.

Alkoholiveroa korotettaisiin niin, että tuotto veronkorotuksesta olisi 100 miljoonaa. Ensi vuoden talousarviossa verotuoton on arvioitu olevan 1387 miljoonaa euroa, kun se tämän vuoden talousarviossa oli 1309 miljoonaa euroa. Alkoholiveroa on korotettu myös vuonna 2008 ja kahdesti vuonna 2009.

Makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteveroa korotettaisiin 50 miljoonalla eurolla. Ensi vuonna luvassa olisi 181 miljoonan euron tuotto. Tämän vuoden arvio verotuotosta on 115 miljoonaa euroa. Makeisten ja jäätelön osalta valmistevero otettiin käyttöön kuluvan vuoden alusta lähtien. Tuolloin myös virvoitusjuomien veroa korotettiin.

Energiaveroissa liikenteen polttoaineiden veroja aiotaan korottaa painottaen hiilidioksidiveroa. Lisäksi turpeen verotasoa korotettaisiin jo aiemmin päätettyjen korotusten lisäksi vuonna 2013. Veronkorotusten myötä energiaverojen tuotto kasvaisi 145 miljoonaa euroa.

Aiemmat tehdyt veropäätökset tuovat myös lisää verotuottoja. Esimerkiksi kuluvan vuoden alusta korotettiin lämmityspolttoaineiden ja sähkön veroja noin 730 miljoonalla eurolla. Turpeen ja ja maakaasun veroa korotetaan asteittain vuonna 2013 ja 2015. Dieselöljyn veroa korotetaan ensi vuoden alusta noin kahdeksan senttiä litralta.

Energiaverojen verokertymä olisi ensi vuonna 4362 miljoonaa euroa, kun se tänä vuonna on arvioitu 3850 miljoonaksi euroksi. Energiaveroja pienentävät 12 eri verotukea, joiden määrän arvioidaan ensi vuonna olevan 1,9 miljardia euroa. Merkittävin verotuki on dieselin alempi verokanta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    5. 5

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    6. 6

      Outokumpu halventunut kuukaudessa 16 prosenttia – tänään nousua

    7. 7

      Ilmainen mainos on paras mainos

    8. 8

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    9. 9

      Suomalaisten talousluottamus huipussa – tätä se oikeasti tarkoittaa

    10. 10

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    9. 9

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    10. 10

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    7. 7

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    8. 8

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    9. 9

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää