Yle: Finnairin koneiden huolto liian kallista Suomessa

Julkaistu: , Päivitetty:

Lentoyhtiö Finnair huoltaa koneitaan entistä vähemmän Suomessa. Suomalaisten lentomekaanikkojen palkat ovat liikaa Finnairille, joka on siirtänyt koneidensa huoltoja Aasiaan, kertoo Ylen uutiset.


Lentotekniikan työntekijöiden määrä Finnairilla on painunut 2000-luvun aikana 2 500:sta 1 200:aan. Lisää vähennyksiä on tulossa, uskoo Finnairin teknisen alan toimihenkilöiden pääluottamusmies Markku Kaukanen.

– Ihmettelen, jos meillä ei ole ensi vuonna tai jopa vielä tämän vuoden kuluessa yt-neuvotteluita, joissa puhutaan taas sadoista työpaikoista, hän sanoo Ylen uutisille.

Kaukanen uskoo Helsinki–Vantaan muuttuvan asemaksi, jossa suoritetaan pelkästään kevyitä huoltoja.

Seuraavaksi alasajetaan moottori- ja laitekorjaamot, pääluottamusmies arvioi Ylen uutisille.

– Finnair näyttää ajavan tekniikkansa aivan nollille. Suomalainen työ ollaan liputtamassa törkeästi pihalle.

Väitteet tekniikan alasajosta kiistetään Finnairilta, mutta tiukan kilpailun myönnetään siirtävän huoltoja Suomen ulkopuolelle.

Isojen perushuoltojen määrä vähenee rankasti Helsinki–Vantaalla, sanoo Finnairin lentokonehuollon johtaja Janne Tarvainen.

– Perushuoltojen maailmanmarkkinat ovat menneet hurjiksi suomalaisesta näkökulmasta katsottuna. Emme voi kilpailla niiden alalla, eli emme enää myy ulkopuolisille perushuoltopalveluita. Haluamme kuitenkin pitää osaamista Helsingissä, mutta pienemmässä määrin.

  • Finnair Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    5. 5

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    6. 6

      Outokumpu halventunut kuukaudessa 16 prosenttia – tänään nousua

    7. 7

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    8. 8

      Uusi pankki yrittää Suomeen – norjalainen Monobank toimii vain netissä

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Suomalainen autopioneeri yllättyi kilpailijasta – ”Tämä olisi viimeisiä paikkoja, jonne tulisin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    9. 9

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    10. 10

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    7. 7

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    8. 8

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    9. 9

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    10. 10

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    11. Näytä lisää