Saab ei pysty enää maksamaan edes työntekijöiden palkkoja

Julkaistu:

Autonvalmistaja Saabilla ei ole enää varaa maksaaa työntekijöiden palkkoja, koska se ei saa tarvitsemaansa rahoitusta.
Ruotsalainen autonvalmistaja Saab ilmoitti tänään, että sillä ei ole enää varaa maksaa työntekijöilleen palkkaa. Konkurssin partaalla keikkuva Saab sanoo, ettei se pysty maksamaan palkkoja, koska ei ole onnistunut saamaan tarvitsemaansa lyhyttä lainarahoitusta.

Autonvalmistaja kertoi, että se käy parhaillaan neuvotteluita useiden osapuolien kanssa pääoman löytämiseksi.

– Ei ole kuitenkaan mitään takeita, että nämä neuvottelut onnistuvat tai että tarvittava rahoitus saadaan, yhtiö sanoi tiedotteessaan.

Rahoituskriisiin ajautuneen Saabin johto on jo pitkään käynyt neuvotteluita pystyäkseen jatkamaan tuotantoaan ja saadakseen uutta pääomaa. Keväällä sen tuotanto oli seisahduksissa useita viikkoja, kun alihankkijat lopettivat osatoimituksensa Saabin tehtaille velkojen kasaannuttua.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hiljattain Saabin tilanteen uskottiin jo hieman helpottuneen, kun yhtiön omistaja, hollantilainen Spyker myi 30 prosentin osuuden Saabista kiinalaisyhtiölle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    2. 2

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    3. 3

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    4. 4

      Kone aloittaa 100 miljoonan euron tehostamisohjelman – vähentää mahdollisesti 1000 työpaikkaa

    5. 5

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    6. 6

      Oriolan ongelmat näkyvät apteekeissa: jo neljättä viikkoa liian pienet peruslääkevarastot

    7. 7

      Tulosvaroituksen antanut Stockmann laskee pörssissä

    8. 8

      Consti Yhtiöiden toimitusjohtaja Marko Holopainen jättää yhtiön

    9. 9

      PTT povaa 3,0 prosentin talouskasvua – ”Olemme jäämässä muiden jalkoihin”

    10. 10

      Työllisyystilanne piristyi elokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    2. 2

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    3. 3

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    4. 4

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    5. 5

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    6. 6

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    7. 7

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    8. 8

      Stockmann antoi tulosvaroituksen – syynä Lindex

    9. 9

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    10. 10

      Kone aloittaa 100 miljoonan euron tehostamisohjelman – vähentää mahdollisesti 1000 työpaikkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    11. Näytä lisää