Tapiola etsii uutta pääjohtajaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Tapiola-ryhmä on aloittanut eläkkeelle jäävän pääjohtajan Asmo Kalpalan seuraajan etsinnän. Tavoitteena on, että uusi pääjohtaja nimitettäisiin ensi vuoden maaliskuussa.


Kalpalan kausi pääjohtajana päättyy aiemmin sovitun mukaisesti ensi vuoden lopussa. Kalpalan kansainväliset tehtävät päättyvät vuoden 2013 kesäkuun lopussa, jolloin hän jää eläkkeelle.

Tapiolassa tapahtuu muitakin henkilövaihdoksia. Vahinko-Tapiolan ja Henki-Tapiolan hallitusten varapuheenjohtaja ja yhtiöryhmän johtaja Jari Saine jää eläkkeelle ensi vuoden tammikuun lopussa.

Hänen tilalleen hallitusten jäseneksi ja yhtiöryhmän johtajaksi on nimitetty ensi vuoden helmikuusta alkaen sijoitusjohtaja Jari Eklund, joka on tällä hetkellä hallitusten varajäsen.

Hallitusten jäsen ja palveluista yksityistalouksille vastaava yhtiöryhmän johtaja Arto Jurttila on ilmoittanut eroavansa Tapiola-ryhmän palveluksesta syyskuun lopussa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hänen seuraajakseen hallitusten jäseneksi ja yhtiöryhmän johtajaksi on lokakuun alusta alkaen nimitetty nykyinen Tapiola Pankin toimitusjohtaja Harri Lauslahti.

Myös Lauslahden seuraajan etsintä on meneillään. Tavoitteena on nimittää uusi toimitusjohtaja Tapiola Pankille elokuun aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    2. 2

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    3. 3

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    4. 4

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    5. 5

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    6. 6

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    7. 7

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    8. 8

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    9. 9

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    10. 10

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    4. 4

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    5. 5

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    6. 6

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    7. 7

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    8. 8

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    9. 9

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    10. 10

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää