Pankki huolestui jättiveloista: Tälle on tultava loppu

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen Pankin mukaan Suomessa jo lähes viidennes velkaisista kotitalouksista on sellaisia, joilla lainaa on yli kolminkertainen määrä vuosituloihin. Pankin mukaan kotitalouksien velkaantuminen on pakko saada pysäytettyä.
Suomen Pankin mukaan suomalaisten kotitalouksien velkaantumisaste on ennätyksellisen korkealla tasolla, vaikka onkin viime aikoina hiukan vähentynyt.

Hälyttäviä piirteitä velkaantumisessa ei ole kokonaistaso, joka ei ole eurooppalaisittain korkea, vaan se, että velan määrä on erityisesti kasvanut voimakkaasti velkaantuneissa kotitalouksissa. Näiden kotitalouksien osuus kaikista velkaa ottaneista talouksista on lisäksi kasvanut, Suomen Pankin  Euro & talous -katsauksessa todetaan.

Voimakkaasti velkaantuneita ovat taloudet, joilla on yli kolme kertaa vuosituloja enemmän lainaa.

– Tällä velkaantumisasteella olevien osuus on kasvanut vuodesta 2002 tasaisesti ja on nyt noin seitsemäntoista prosenttia. Kokonaisvelkamääräkin on kasvanut alle 30:sta lähelle 50 prosenttia, tänään julkaisun esitellyt SP:n johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen sanoi. 

Hakkaraisen mukaan velkaantumisaste ei ole koskaan ollut yhtä korkealla tasolla seuranta-ajalla vuodesta 1986 lähtien.

SP:n mukaan velkaantuminen ei voi jatkaa kasvua nykyistä vauhtia. Kotitalouksien itsensä on mitoitettava lainojen määrä maksukyvyn mukaan ja varauduttava nykyistä korkeampiin korkomenoihin.

Pankkien ei Hakkaraisen mukaan tule myöntää vakuuksiin tai velanhoitokykyyn nähden liian suuria lainoja. Tästä on Finanssivalvonta viime vuonna ja kuluvana vuonna jo useampaan kertaan varoittanut ja antanut suosituksia. Vastuu valvonnasta ja luotonannosta on Hakkaraisen mukaan kuitenkin Finanssivalvonnalla ja pankkien omalla johdolla.

Suomessa viranomaisilla ei ole ohjauskeinoja, joilla puuttua esimerkiksi pankkien asiakkaiden velka-tulosuhteisin vaan ohjauskeinona on ääritilanteessa puuttua ainoastaan vakavaraisuusvaatimuksiin.

Pankkien liikevoitto
kasvussa
 

Pankkien tilanteeseen kotitalouksien velkaantuminen ei heijastu. SP:n mukaan pankkien kannattavuus ja vakavaraisuus ovat huomattavasti Basel-säännöksien yläpuolella. Pankit ovat hyvässä kunnossa, ja niiden liikevoitto kasvussa.

SP:n Hakkarainen painotti, että pankkeja uhkaavat ongelmat eivät kuitenkaan rajoitu velkakriisimaihin, koska euroalueen talous ja rahoituslaitokset ovat niin monin tavoin kytköksissä toisiinsa.

– Eurooppalaisten pankkien taseiden laatua koskeva epävarmuus voisi pahimmillaan vaikeuttaa tällä hetkellä turvallisina pidettyjen pankkien varainhankintaa. Mahdolliset häiriöt velkakriisimaissa tai missä tahansa muualla ne syntyvätkin tässä täysin integroidussa markkinassa, vaikuttavat tavalla tai toisella suoraan meihin, Hakkarainen muistutti.

Suomella on EU-alueelta saatavia kaikkiaan 310 miljardia euroa, euroalueelta 120 miljardia, Saksasta yksin saamisia 31 miljardia, ja saksalaisilla pankeilla näistä velkakriisimaista lähes 150 miljardia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    3. 3

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    4. 4

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    5. 5

      Näin menetät kymppitonnin vuodessa tekemällä töitä

    6. 6

      Maalaisen hatusta pukumiehenkin päähineeksi

    7. 7

      Avolava-autojen omistajat syyttävät General Motorsia päästöhuijauksesta – osake lähti laskuun

    8. 8

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    5. 5

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    8. 8

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    11. Näytä lisää