Kallasvuo: Nokia on oppinut kovien kokemusten kautta

Julkaistu:

Toimitusjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon mukaan Nokia käy läpi suurinta muutosta 20 vuoteen. Ohjelmistoihin ja palveluihin panostaminen ei tarkoita, että vanha hylättäisiin, mutta uuden ja vanhan yhteensovittamisessa on haasteita.


Toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuon mukaan Nokia on arvioinut toimintatapojaan viime vuosina. Kallasvuon mukaan Nokiassa todettiin joitakin vuosia sitten, ettei yhtiö tulisi kasvamaan riittävästi pelkästään matkapuhelinvalmistajana. Yhtiö satsaa aiempaa enemmän ohjelmisto- ja palveluliiketoimintaan.

Kallasvuon mukaan alan kehityksen painopiste on Yhdysvalloissa, ja siellä varsinkin Piilaaksossa.

– Ei ole sattuma, että olemme investoineet Yhdysvaltoihin ja Yhdysvalloissa hyödyntääksemme osaamista siellä, Kallasvuo toteaa.

Hänen mukaansa Nokia kilpailee nykyään suoraan maailman suurien ohjelmisto- ja internetyritysten kanssa.

Kallasvuo puhui torstaina Ohjelmistoyrittäjät ry:n Kasvufoorumi 09 -seminaarissa Helsingissä.

Kallasvuo toteaa myös, että yritysten on menestyäkseen käytettävä nykyään joustavasti eri liiketoimintamalleja ja erilaisiin ympäristöihin sopivia liiketoimintamalleja. Siksi Nokia tekee myös enemmän yhteistyötä kilpailijoiden ja kumppaneiden kanssa.

Hän mainitsee esimerkkinä Nokian ja Microsoftin yhteishankkeen, jossa yhtiöt kehittävät toimistosovelluksia Symbian-matkapuhelimiin. Samalla Microsoft on Nokian kilpailija omalla matkapuhelimien Windows Mobile -käyttöjärjestelmällään.

Kallasvuon mukaan yritysten on opittava, ettei nykyään menesty ei-keksitty-täällä -mallilla.

– Joskus tämä tapahtuu kovien kokemusten kautta, sanoo nimimerkki Kokemusta on, Kallasvuo totesi.

Muuttuminen ei
ole helppoa


Kallasvuon mukaan Nokian siirtymiseen laitevetoisesta yrityksestä ohjelmisto- ja internetalalle liittyy monenlaisia riskejä ja haasteita.

Ohjelmistoalalla on tulosta on hänen mukaansa vaikeampi arvioida kuin laitevetoisessa liiketoiminnassa. Ennakoitavuuden puute on johtanut lyhyisiin tuotekehityshankkeisiin ja eri ohjelmistoversioiden suuriin määriin.

Haasteita on myös uuden ja vanhan toiminnan yhteensovittamisessa. Kallasvuo korostaa, että ohjelmisto- ja palveluliiketoiminta on osittain samantapainen luonnollinen lisäys perinteisiin matkapuhelimiin kuin aikanaan esimerkiksi kamera.

Toisaalta palveluliiketoiminnan kehittäminen on vaatinut paljon uutta osaamista, uusia ihmisiä ja uusien liiketoimintamallien opettelemista.

– Tämä on johtanut siihen, että olemme rekrytoineet paljon ihmisiä. Meidän 2500 palvelubisneksen työntekijän keskimääräinen Nokia-ikä on kaksi ja puoli vuotta.

Demokraattinen
ohjelmistoala


Kallasvuo pitää suomalaisten ohjelmistoyritysten menestymisen mahdollisuuksia hyvinä.

– Ohjelmistoala on tavallaan demokraattinen, sillä yksikkökoko ei ole ratkaiseva vaan innovaatiot. Pieni tai suuri ohjelmistoyritys voi kilpailla innovaatioillaan paremmin kuin suuri, jossa alkaa olla jo tehtaan piirteitä. Se ei kuulu ohjelmistoalalle.

Kallasvuon mukaan ohjelmistoalalla hyvien työryhmien merkitys on suurempi kuin monilla muilla aloilla.

– Hyvien tiimien merkitys on ohjelmistoalalla merkittävä. Hyvä ohjelmoija voi olla monin verroin arvokkaampi kuin tavallinen tähtien merkitys on suuri.

Hän kiisti kuitenkin, että Nokia olisi ostanut esimerkiksi matkailualan verkkopalvelun Dopplrin vain saadakseen sen työntekijät, muun muassa yhtiötä vetäneen Marko Ahtisaaren.

– Ei se mene koskaan niin, että vain viisi ihmistä ostetaan.

Kallasvuo on mukana Suomen innovaatiopolitiikkaa miettivässä työryhmässä. Kallasvuon mukaan Suomen pitäisi pystyä vielä nykyistä enemmän keskittymään tutkimus- ja kehitystoiminnassa keskeisiin aloihin, joissa Suomessa on mahdollisuuksia, sillä varoja ja väkeä on rajallisesti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Tuoreet vaalikyselyt nakertavat puntaa – ”Saatamme olla ongelma­vyöhykkeellä”

    10. 10

      Avolava-autojen omistajat syyttävät General Motorsia päästöhuijauksesta – osake lähti laskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    6. 6

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää