Taloussanomat saa lisävoimaa IS:sta

Julkaistu: , Päivitetty:

Taloussanomat siirtyy Ilta-Sanomien organisaatioon. Siirron tavoitteena on tehostaa ja tukea Taloussanomien kasvua.


Integrointi Ilta-Sanomien organisaatioon auttaa Taloussanomia saavuttamaan kannattavuus- ja kasvutavoitteensa, sanoo Taloussanomat Oy:n toimitusjohtaja ja päätoimittaja Juha-Pekka Raeste.

Ilmoitusmarkkinoiden alamäki on syönyt Taloussanomien kannattavuutta, vaikka verkkolehden kävijämäärät ovat kasvaneet nopeasti. Taloussanomilla oli viime viikolla yhteensä 404 000 eri kävijää. Kävijöitä on noin 200 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Taloussanomat-verkkolehden lisäksi Taloussanomat Oy:hyn kuuluvat Digitoday- ja It-viikko-verkkopalvelut sekä talousuutistoimisto Startel. Kaikilla kolmella verkkolehdellä on myös omat mobiiliversiot.

Tilastoitu verkkomainonta supistui Suomessa tammi–helmikuussa yhdeksän prosenttia. Varsinaisissa sanomalehdissä mainonta pieneni vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana 24 prosenttia.

Sanoma Newsillä
säästöohjelma


Taloussanomat kuuluu muiden muassa Helsingin Sanomia ja Ilta-Sanomia kustantavaan Sanoma Newsiin, jonka ilmoitustuotot supistuivat alkuvuonna neljänneksen. Sanoma News on aloittanut säästöohjelman, jonka tavoitteena on sopeuttaa toiminta aiempaa alemmalle tuottotasolle.

Säästöohjelma koskee myös Taloussanomia, jossa aloitetaan yt-neuvottelut säästöjen löytämiseksi. Säästöjä haetaan enintään kolmentoista henkilötyövuoden verran. Taloussanomat.fi-verkkolehden ja Startelin brändit säilytetään itsenäisinä.

Taloussanomat saa Ilta-Sanomista lisää markkinointi- ja kehitysresursseja toimintansa tehostamiseen. Taloussanomat ja Ilta-Sanomat tiivistävät myös keskinäistä kävijänohjaustaan.

Taloussanomien toimitusjohtaja ja päätoimittaja Raeste palaa Helsingin Sanomiin kesäkuun alussa. Taloussanomat Oy:n toimitusjohtajaksi nimitetään 11. toukokuuta alkaen Ilta-Sanomien liiketoimintajohtaja Pekka Harju nykyisten tehtäviensä ohella. Harju vastaa kesäkuun alusta lukien myös Sanoma Digital -liiketoimintayksiköstä, johon Taloussanomat kuuluu. Taloussanomien vt. päätoimittajana toimii siirtymäkauden ajan toimituspäällikkö Hannu Sokala.

  • Uutta sivustolla

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Lidl avaa minimyymälän – ei kassahihnaa ja vain muutama ostoskärry

    9. 9

      IMF myönsi Kreikalle reilun 1,5 miljardin lainan, mutta vain ehdollisena

    10. 10

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    8. 8

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    9. 9

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    10. 10

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    7. 7

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    8. 8

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    9. 9

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää