Oulua mainostettiin 200:lle Piilaaksossa

Julkaistu:

Intelin Craig Barrett puhui oululaisen osaamisen puolesta Piilaaksossa tiistaina. Oulusta ja laajemmin suomalaisesta langattomasta tietoliikenteestä oppi noin kaksisataa kuuntelijaa.


Talouskriisi on iskenyt myös Kalifornian Piilaaksoon, mutta se ei estä suomalaisia teknologiayrityksiä havittelemasta uusia kontakteja ja asiakkaita paikan päällä.

San Josessa, Kaliforniassa järjestettiin tiistaina Discover Oulu (löydä Oulu) -tilaisuus, joka keräsi paikalle lähes kaksisataa osallistujaa, kuten alueen yrityksiä ja muita suomalaistoimijoille potentiaalisia yhteistyökumppaneita, asiakkaita ja investoijia.

Discover Oulu -tilaisuudessa pääsivät esittäytymään Oulun yliopiston langattoman tekniikan CWC-laboratorion lisäksi VTT sekä joukko suomalaisia yrityksiä, kuten Nokia, Sesca, EB, Codenomicon, Targetor, Navicron, Sales Magnet, MSG Software ja Cadfaster.

Oululaista ja laajemmin suomalaista ict-osaamista möi piilaaksolaisille nimekäs it-vaikuttaja, Intelin hallituksen puheenjohtaja Craig Barrett.

- Craig Barrettin saaminen avainpuhujaksi oli erittäin merkittävä asia tilaisuuden vetovoimaisuuden kannalta, arvioi tilaisuuden järjestämisestä vastannut Invest in Oulun johtaja Pauliina Pikkujämsä Oulu Innovation Oy:stä. Häntä ei aikaeron vuoksi tavoitettu lisäkommentteja varten.

Loppuviikon kestävän tapahtuman avasivat San Josen ja Oulun kaupunginjohtajat. Tilaisuus on jatkoa Oulun ja San Josen kaksi vuotta sitten luodulle yhteistyölle ja tukee oululaisten high tech -kasvuyritysten verkottumista päämarkkinoille, Oulun kaupunki katsoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Palkansaajien reaaliansiot laskivat alkuvuonna – ”Kiky toimii!”

    3. 3

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    4. 4

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    5. 5

      Joka kolmas nuori asuntovelkainen ei tiedä oman lainansa keskeistä lukua

    6. 6

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    7. 7

      ”Miksi kotitalous ei saisi hyötyä asuntojen hintojen noususta?” – Nordea vastustaa lainakaton kiristyksiä

    8. 8

      Kiky riisti sairaanhoitajalta vuoden kohokohdan – ”Voisinko viedä lapsen Sipilän portille ja selittää...”

    9. 9

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    10. 10

      Saksalaisoikeus päätti: Sony saattaa sittenkin loukata suomalaisen SSH:n patenttia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    3. 3

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    4. 4

      Palkansaajien reaaliansiot laskivat alkuvuonna – ”Kiky toimii!”

    5. 5

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    6. 6

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    7. 7

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    8. 8

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    9. 9

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    10. 10

      Joka kolmas nuori asuntovelkainen ei tiedä oman lainansa keskeistä lukua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää