Pullovesibuumi jatkuu

Julkaistu: , Päivitetty:

Kivennäisvesien myynti kasvaa tasaisesti. Maustettujen kivennäisvesien myynti saattaa pian ohittaa maustamattoman veden myynnin määrän. Virvoitusjuomien suosio taas on laskussa.
Pullotettujen lähde- ja kivennäisvesien myynti kasvaa tasaisesti. Erityisen paljon suosiotaan kasvattavat maustetut vedet. Jo noin 40 prosenttia Suomessa myydyistä vesipulloista kätkee sisäänsä maustettua kivennäisvettä.

Joillakin juomavalmistajilla maustettujen vesien myynti ohittaa jo kirkkaasti perusvissyn myynnin. 

– Kivennäisvesiä on ollut markkinoilla jo pitkään, mutta maustetut vedet ovat tuotteita, joissa on jotain uutta ja erilaista, kertoo Hartwallin alkoholittomien juomien liiketoimintayksikön johtaja Pasi Kuosmanen.

Juomavalmistajat uskovat vesi-innostuksen jatkuvan, vaikka alkukesän koleat kelit kutistavatkin vesimyynnin kasvua selvästi.

Makujen
loputon lista


Maustettujen vesien suosiota on alalla kasvatettu tehokkaasti valikoimaa lisäämällä. Kivennäisvesivalmistajilla on yhteensä useita kymmeniä erilaisia vesivaihtoehtoja. Sitrushedelmät ja marjamaut ovat saaneet seurakseen yhä eksoottisempia hedelmäyhdistelmiä.

Valmistajien mukaan vesimarkkinoiden kasvu vaatii jatkuvaa tuotteiden kehittelyä. Siispä uusia makuja tuodaan markkinoille joka vuosi. Viimeisin villitys on se, että vesiin lisätään vitamiineja, mehua tai hitunen makeutta.

Mutta miksi pullovedet ovat niin suosittuja, kun vettä saisi hanastakin, ja vieläpä paljon halvemmalla?

– Määrällisesti vettä otetaan tietysti vielä enemmän hanasta kuin pullosta. Mutta olemme kehittäneet tuotteita, jotka antavat elämyksiä, joita hanasta ei saa. Tuotekehityksellä myös lisätään kulutusta. Uudet maut ja ominaisuudet tuovat kuluttajille lisäarvoa, Kuosmanen sanoo.

Joko limsa
syrjäytyy?


Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton tilastojen mukaan kivennäisvesiä myytiin viime vuonna yhteensä noin 69 miljoonaa litraa. Myynti kasvoi edellisvuodesta 0,9 prosenttia.

Hartwall kertoo haukkaavansa vesipotista 40 miljoonaa litraa, ja Sinebrychoff noin 20 miljoonaa litraa.

Samaan aikaan virvoitusjuomien myynti on kääntynyt pieneen laskuun. Viime vuonna virvoitusjuomia myytiin noin 279 miljoonaa litraa, joka on 3 miljoonaa litraa vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Tämän vuoden alkukuukausina limsan myynti jatkoi laskuaan, samaan aikaan kivennäisvedet pitivät pintansa. Pidemmän aikavälin trendit kertovat samaa. Limsan lipitys ei ole 2000-luvulla enää juurikaan kasvanut, sen sijaan kivennäisvesien myynti on yli tuplaantunut vuodesta 1995.

Syrjäyttääkö maustettu vesi pian limsan?

– Keski-ikäiset kuluttajat korvaavat usein virvoitusjuoman maustetuilla kivennäisvesillä. Virvoitusjuomia myydään kuitenkin edelleen tasaiseen tahtiin. Niiden myynnissä ei ole luvassa romahdusta eikä jyrkkää nousua, sanoo Sinebrychoffin toimitusjohtaja Pekka Tiainen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    3. 3

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    4. 4

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    5. 5

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    6. 6

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    7. 7

      Trump uhkaa hallinnon sulkemisella, jos Meksikon muuria ei rakenneta

    8. 8

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    9. 9

      Kuljetusliitot eivät suunnittele uusia työtaisteluita – ”Ei oltu täällä uhkailemassa”

    10. 10

      HKScanin virolaisen hautomon roskiksesta löytyi eläviä kananpoikia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    3. 3

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    4. 4

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    5. 5

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    6. 6

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    7. 7

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    8. 8

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    9. 9

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    10. 10

      Trump uhkaa hallinnon sulkemisella, jos Meksikon muuria ei rakenneta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää