Pääluottamusmies rauhoittelee soneralaisia

Julkaistu: , Päivitetty:

TeliaSoneran pääluottamusmiehen Taru Maria Solakiven mukaan ketään ei olla irtisanomassa 2009 loppuun mennessä.
TeliaSoneran helmikuussa uutisoidut henkilövähennystavoitteet nousivat jälleen torstaina pöydälle tulosjulkistuksen yhteydessä.

Yhtiön pääluottamusmies Taru Maria Solakivi suhtautuu kuitenkin rauhallisesti yhtiön lähitulevaisuuteen.

– Ei ole odotettavissa henkilöstövähennyksiä, Solakivi painottaa.

Hän selventää, että Suomea koskevat noin tuhannen työntekijän vähennystavoitteet perustuvat arvioon, johon yhtiö on päätynyt, kun eri lukuja on vertailtu vastaavan alan eurooppalaisten yritysten tilanteeseen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yhtiö on ilmoittanut vähentävänsä noin 2 900 työntekijää Suomessa ja Ruotsissa tämän ja ensi vuoden aikana. Vähennykset tuovat 500 miljoonan euron vuosittaiset bruttosäästöt.

Ei irtisanomisia 2009
loppuun mennessä?



Solakivi painottaa, että yhtiö on päättänyt pitäytyä irtisanomisista vuoden 2009 loppuun asti.

Viestintäjohtaja Timo Saxén vahvistaa, ettei Soneralla ei ole käynnissä uusia yt-neuvotteluja.

Vuodesta 2006 lähtien vain kaksi TeliaSoneran työntekijää on pääluottamusmiehen mukaan irtisanottu.

Toisessa tapauksessa on käynnissä riita: työntekijä oli hakenut yhtiön sisältä 18:aa työpaikkaa, tuloksetta. Sitä seurasi irtisanominen.

Pääluottamusmiehen mukaan yhtiön tilanne tarkentuu koko ajan, mitä lähemmäs 2009 vuoden loppua päästään. Jos alan näkymät synkkenevät, Solakivi ei sulje pois mahdollisuutta, että 2009 jälkeen nähtäisiin irtisanomisia.

Osaajakeskuksissa
tarjotaan lähtöpakettia


TeliaSoneran linja on ollut siirtää tarpeettomat työntekijät osaajakeskukseen, jossa työntekijälle pyritään löytämään uusi työ yrityksestä tai sen ulkopuolelta.

Työntekijä siirtyy keskukseen entisin työehdoin: palkka ja työpaikka pysyvät halutessa samana.

Osaajakeskuksessa työntekijälle tarjotaan myös lähtöpakettia, joka vastaa maksimissaan vuoden palkkaa. Lähtöpakettiin on Solakiven mukaan tarttunut jo noin 500–1 000 työntekijää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    5. 5

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    6. 6

      Hallitus selvittää kolmen valtionyhtiön listaamista pörssiin – ”Nyt tarvitaan poliittista päätöksentekoa”

    7. 7

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    8. 8

      Lännen Media: Posti on kiinnostunut saattohoidon järjestämisestä Turussa

    9. 9

      Kiinalle toinen luottoluokituksen pudotus – paisuva velka lisännyt riskejä

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    4. 4

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    5. 5

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    9. 9

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    10. 10

      Suomen suurimman pankkiryhmän OP:n uudeksi pääjohtajaksi nousee Timo Ritakallio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    7. 7

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    11. Näytä lisää