Nokian patenttisopu ilahdutti analyytikkoja

Julkaistu: , Päivitetty:

Analyytikot ilahtuivat Nokian ja yhdysvaltalaisen mikropiirinvalmistajan Qualcommin päätöksestä lopettaa kolme vuotta kestänyt oikeustaistelunsa patenteista. Nokian osakekurssi oli hienoisessa nousussa torstaina.
Nokia ja Qualcomm allekirjoittivat viisitoistavuotisen sopimuksen keskiviikkona vain muutama tunti ennen kuin yhtiöt olisivat kohdanneet toisensa oikeudenkäynnissä Delawaressa, Yhdysvalloissa.

Yhtiöt sitoutuivat lopettamaan kaikki vireillä olleet oikeudenkäynnit toisiaan vastaan. Lisäksi Nokia vetää pois Euroopan unionin komissiolle tekemänsä valituksen.

– Ajoitus on yllätys, ja sopimuksen laajuus on yllätys. Tämän voivat selittää vain Qualcommin heikentynyt oikeudellinen asema ja operaattoreilta tullut valtava paine, saksalaisen WestLB-pankin analyytikko Thomas Langer sanoi uutistoimisto Reutersille.

Langerin mukaan ratkaisu selventää molempien yhtiöiden liiketoimintamallia.

– Molemmat yhtiöt ovat helpottuneita siitä, että taistelu on ohi. Tärkein tulos on se, että epävarmuus poistuu, arvioi puolestaan CCS Insight -markkinatutkimusyhtiön Ben Wood Reutersille.

Nokian mukaan sopimus oli myönteinen asia koko matkapuhelintoimialalle.

– Tänään (siellä) pidetään isot juhlat. Keskustelu kääntyy vasta myöhemmin siihen, mitä tässä todella sovittiin, eQ-pankin Jari Honko sanoi.

Nokia luovuttaa
Qualcommille patentteja


Yhtiöt ilmoittivat, että Qualcomm on myöntänyt Nokialle lisenssin yhdysvaltalaisyhtiön kaikkiin patentteihin käytettäväksi suomalaisyhtiön matkapuhelimissa ja verkkolaitteissa. Sopimuksessa määritellään Nokian Qualcommille maksamat rojaltimaksut ja kertamaksu. Qualcomm on kehittänyt merkittävän osan matkapuhelinten perustekniikoista.

Nokia puolestaan sitoutuu olemaan "käyttämättä mitään patenttiaan suoraan Qualcommia vastaan". Nokia myös luovuttaa Qualcommille tärkeitä wcdma-, gsm- ja ofdma-standardien patentteja.

– Ihmettelen todella, miksi Nokia antaa pois erittäin tärkeitä patentteja. Mikä on niistä maksettu hinta? Todennäköisesti emme saa koskaan tietää, eQ-pankin Jari Honko mietti Reutersin haastattelussa.

– Sopimuksella on laajat vaikutukset molemmille yhtiöille. Arvioimme, että Nokia toivoo hyötyvänsä siitä Pohjois-Amerikan markkinoilla, joilla se ei ole oikein pärjännyt johtavien cdma-operaattoreiden kanssa, CCS Insightin Ben Wood sanoi.

Cdma on Pohjois-Amerikassa laajasti käytössä oleva matkapuhelinverkkojen tekniikka.

– Yhä useammissa puhelimissa käytetään Qualcommin piirejä, ja tämä avaa tietä sille, että Nokian vetämät tekniikat (etenkin Symbian) saavat nykyistä laajemmin tukea, hän sanoi.

"Myönteiset
vaikutukset"


Nokia ilmoitti, että sopimuksen taloudelliset vaikutukset yhtiölle ovat myönteiset.

– Yhtiö ei olisi allekirjoittanut sopimusta, jos se olisi ollut kovin kallis, Nordean Martti Larjo sanoi Reutersille.

Nokian menestystä neuvotteluissa heijastaa myös toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuon lausunto.

– . . . sopimus heijastaa täysin Nokian johtavaa asemaa teollisoikeuksissa ja matkaviestinten volyymimarkkinoilla, Kallasvuo sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    6. 6

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää