AT&T:n tulos koheni kolmanneksen

Julkaistu:

AT&T houkuttelee Applen uudella iPhonella asiakkaita kilpailijoiltaan. Yhtiöllä on yksinoikeus iPhonen uuteen versioon.
Yhdysvaltain suurin teleoperaattori AT&T paransi tulostaan toisella neljänneksellä kolmanneksen vuodentakaisesta. Yhtiön mukaan kännykkämyynti kasvoi neljänneksellä 16 prosenttia ja varsinkin älypuhelimet ovat käyneet kaupaksi. Applen uudesta iPhonesta operaattori odottaa vahvaa tulostukea meneillään olevalle kolmannelle neljännekselle.

AT&T:n nettotulos kohosi toisella neljänneksellä 3,77 miljardiin dollariin, mikä teki 0,63 dollaria tulosta osaketta kohti. Liikevaihto kasvoi 4,7 prosenttia 30,9 miljardiin dollariin.

Operaattori päihitti markkinaodotukset myös uusien asiakkaiden määrässä. Asiakkaiden määrä kasvoi huhti-kesäkuussa 1,33 miljoonalla, kun odotuksissa oli 1,25 miljoonaa.

IPhone tuo
uusia asiakkaita



Toimitusjohtaja Randall Stephenson uskoo asiakaskunnan kasvun jatkuvan kolmannella neljänneksellä, kun AT&T saa houkuteltua Applen uudella iPhonella asiakkaita kilpailijoiltaan. IPhonen uusi versio lanseerattiin Yhdysvalloissa heinäkuussa ja AT&T:llä on myyntiin yksinoikeus.

Toive saattaa hyvinkin toteutua, sillä noin 40 prosenttia iPhonen ostajista on AT&T:lle uusia asiakkaita. He myös käyttävät palveluja keskimäärin kaksi kertaa muita asiakkaita enemmän.

Ainakin alkuvaiheessa iPhonen 3G-versio on mennyt hyvin kaupaksi ja mallia on myyty ensimmäisten vajaan kahden viikon aikana tuplasti enemmän kuin kännykän alkuperäisversiota.

Muutoinkin älypuhelimet ovat tekemässä Yhdysvalloissa vahvaa esiinmarssia. IPhonen lisäksi AT&T:n asiakkaita on kiinnostanut RIM:n sähköpostiominaisuuksilla varustetut BlackBerryt.

Mobiilipalvelujen osuus
laskussa kasvaa


AT&T:n mukaan sen liittymäasiakkaiden puhelinlaskusta jo lähes neljännes muodostuu nettisurfauksesta, sähköpostien sekä tekstiviestien lähettelystä. Vuotta aiemmin vastaava määrä oli noin 17 prosenttia laskun summasta.

Matkapuhelintoiminnan liikevoittomarginaali kasvoi 41,2 prosenttiin vuodentakaisesta 35,8 prosentista. Mobiilien datapalvelujen liikevaihto kasvoi vuositasolla 52 prosenttia 2,5 miljardiin dollariin.

Markkinoilla AT&T:n tulos sai lämpimän vastaanoton ja osake kimposi päiväkaupan alkuvaiheessa 4,4 prosentin lentoon. Kuitenkin yleisen markkinatunnelman jäähdyttyä myös operaattorin kurssilaukka oli vaimentunut eikä siitä ollut kello 20.15 Suomen aikaa jäljellä enää kuin 0,6 prosentin plussat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    4. 4

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    7. 7

      Näin Raisio rakensi tarinan ihmeellisestä lehmärehusta – vaan kuinka sitten kävikään

    8. 8

      Kondomien myynnissä selvä piikki juhannuksena

    9. 9

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    10. 10

      Alko saa uuden toimitusjohtajan Snellman Groupista – palkka 28 500 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    8. 8

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    9. 9

      Kondomien myynnissä selvä piikki juhannuksena

    10. 10

      Finnair sai hetkessä 500 hakemusta lentoemännän ja stuertin tehtäviin – Läpäisetkö sinä tiukan seulan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    8. 8

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    9. 9

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää