Idolien levymyynnit romahtivat

Julkaistu: , Päivitetty:

Idols-tähtien kakkoslevyt eivät myy enää läheskään yhtä hyvin kuin esikoislevyt, kirjoittaa Ilta-Sanomat. Tähden kirkkaus mitataan vasta, kun pöly on laskeutunut.
Idols-kisasta kansan suosioon nousseiden laulajien levymyynti on romahtanut toisen levyn kohdalla. Useampia levyjä tehneillä uusi levy on aina myynyt entistä heikommin.

Esimerkiksi Hanna Pakarisen esikoislevyn 55 000 myynti on kuihtunut kolmannen levyn kohdalla 18 000 kappaleeseen. Jani Wickholm myi ensimmäistä levyä 31 000 kappaletta, mutta viimeisintä on myyty vasta alle kymmenen tuhatta.

Uudemmilla tähdillä kuten Ari Koivusella ja Kristian Meurmanilla on näytön paikka. Heidän toiset levynsä julkaistiin kesän alussa, ja myynti on alkanut pirteästi. Koivunen on myynyt jo yli 15 000 levyn kultarajan, ja Meurmankin 8 500. Esikoislevyjen myyntiin on vielä matkaa. Koivusen esikoinen myi 75 000 ja Meurmanin 30 000.

Levymyynti ei ole ainoa, joka takaa levytyssopimuksen jatkumisen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Enemmän vaikuttaa se, onko meillä ja artistilla vahva yhteinen näkemys artistin urasta ja sen kehittymisestä, sanoo Sony BMG:n talousjohtaja Vesa Aittomäki Ilta-Sanomille.

Poikkeuksena idolien joukossa on Katri Ylander, jonka toinen levy myi vain muutamia tuhansia vähemmän kuin ensimmäinen.

Muihin suomalaisiin artisteihin verrattuna Idols-tähdet näyttävät menettävän suosionsa nopeammin. Pelkkä tv-julkisuus alussa ei auta levyjen myynnissä enää vuosien kuluttua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    2. 2

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    3. 3

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    4. 4

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    5. 5

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    6. 6

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    7. 7

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    8. 8

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    2. 2

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    3. 3

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    4. 4

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    5. 5

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    6. 6

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    7. 7

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    8. 8

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    9. 9

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    10. 10

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää