Koneen tilaukset roimassa kasvussa

Julkaistu: , Päivitetty:

Hissi- ja liukuporrasyhtiö Koneen toisen vuosineljänneksen tulos kasvoi, mutta jäi hiukan ennusteista.
Liikevaihto kasvoi 14 prosenttia, mikä ylitti analyytikkoarviot. Yhtiön tilauskertymä kasvoi katsauskaudella 16 prosenttia.

Koneen pääjohtaja Matti Alahuhta kertoi olevansa erittäin tyytyväinen yhtiön kehitykseen toisella neljänneksellä.

– Tilausten jatkuva vahva kasvu on entisestään kasvattanut Koneen markkinaosuuksia monilla keskeisillä markkinoilla. Uuslaitetoimintamme kehittyi erityisen hyvin Aasian ja Tyynenmeren alueella ja Amerikassa. Vähemmän syklinen palvelutoimintamme kehittyi niinikään hyvin, Alahuhta sanoi katsauksessa.

Vahvaa
kasvua


Koneen huhti–kesäkuun tulos ennen veroja nousi 133,7 miljoonaan euroon edellisvuoden 115,7 miljoonasta eurosta. Uutistoimisto Bloombergin keräämän konsensusennusteen mukaan analyytikot ennakoivat Koneen tuloksen ennen veroja nousevan 137 miljoonaan euroon.

Osakekohtainen tulos nousi 0,39 euroon, kun tulos vuotta aiemmin oli 0,33 euroa. Analyytikot ennustivat tuloksen asettuvan 0,38 euroon osakkeelta.

Koneen liikevoitto oli 136,7 miljoonaa euroa, kun se viime vuoden huhti–kesäkuussa oli 116,4 miljoonaa euroa. Liikevoittoprosentti nousi 12,0 prosenttiin vertailukauden 11,6 prosentista.

Liikevaihto kasvoi vuoden toisella neljänneksellä 1,14 miljardiin euroon vuodentakaisesta 1,00 miljardista eurosta. Analyytikot olivat arvioineet liikevaihdoksi 1,09 miljardia euroa. Vertailukelpoisin valuuttakurssein liikevaihto kasvoi 20 prosenttia.

Saadut tilaukset lisääntyivät huhti-kesäkuussa noin 16 prosenttia 1 092 miljoonaan euroon. Vertailukelpoisin valuuttakurssein laskettuna kasvua kertyi noin 22 prosenttia.

Vetoa Amerikassa,
Euroopassa ja Lähi-idässä


Koneen mukaan tilaukset kasvoivat voimakkaimmin Aasiassa ja Tyynenmeren alueella. Tilauskasvu jatkui erityisen voimakkaana myös Amerikassa ja oli hyvää myös Euroopassa, erityisesti Itä-Euroopassa ja Lähi-idässä.

Kone tarkensi katsauksessaan kuluvan vuoden kasvunäkymiään hiukan ylöspäin. Yhtiön tavoitteena on saavuttaa tänä vuonna yli 10 prosentin liikevaihdon kasvu vertailukelpoisin valuuttakurssein laskettuna viime vuoteen verrattuna.

Aiemmin yhtiö on ilmoittanut tavoittelevansa noin 10 prosentin liikevaihdon kasvua tänä vuonna.

Liikevoiton osalta tavoitteena on saavuttaa lähes 20 prosentin kasvu viime vuoden 473 miljoonan euron liikevoittoon verrattuna, mikä vastaa vähintään 12 prosentin liikevoittotasoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    4. 4

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    7. 7

      Nokian osake jatkaa vahvassa nousussa – kurssi yli +7 %

    8. 8

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    9. 9

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    10. 10

      Härkis nousi suosioon Suomessa – Kauhavalle tulee uusi tehdas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    7. 7

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    8. 8

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    9. 9

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    10. 10

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää