Aamukommentti: USA:ssa heikkoa, euro ennätykseen

Julkaistu: , Päivitetty:

Katsaukset
Yhdysvaltojen taloudesta saatiin eilen uusi merkki tilanteen vakavuudesta. Kesäkuun ennakoiva suhdanneindeksi laski odotusten mukaisesti 0,1 prosenttia toukokuusta, mutta samalla toukokuun lukema korjattiin 0,1 prosentin noususta 0,2 prosentin laskuun.
Toukokuun oletetusta tasosta kesäkuun lukema laski siis noin 0,3 prosenttia. Pahimmin suhdannekuvaa heikensivät rahamäärän supistuminen, osakekurssien lasku ja työttömyyskorvausten määrän kasvu.

Tilannetta pahensi öljyn hinnan kääntyminen hienoiseen nousuun, joka voimisti huolta kuluttajien ostokyvyn säilymisestä. Euroopassa öljy voimisti odotuksia EKP:n korkojen noston jatkumisesta vielä tänä syksynä.

West Texas-raakaöljy kiipesi yöllä 130,2 dollarista 129,7 dollarin kautta reiluun 131 dollariin tynnyriltä.

Brent nousi 128,8 dollarista 132 dollariin josta on tänä aamuna Aasiassa laskenut 130,7 dollariin tynnyriltä.

Samalla hinta on asettunut 82 euron tuntumaan noustuaan eilen 81,6 eurosta 83,3 euroon.

Pörssit hermoilevat,
Japanissa nousua


Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla Öljy, yritysuutiset ja suhdanneindeksi ravistelivat pääindeksejä.

Dow Jones päätyi vajaan 0,3 prosentin laskuun, S&P 500 heikkeni 0,05 prosenttia ja Nasdaq 0,1 prosenttia. Alimmillaan Dow oli 0,6 prosenttia pakkasella ja vahvimmillaan saman verran lähtötasonsa yläpuolella. S&P 500 kävi 0,4 prosentin laskussa ja 0,6 plussalla, ja Nasdaq vaihteli 0,6 prosentin laskun ja 0,8 prosentin nousun väliä.

Pahimmin heikkenivät lääketeollisuuden osakkeet. Merckin ja Schering-Ploughin kurssit laskivat 6,2 ja 12 prosenttia kun niiden myymän kolesterolilääkkeen yhteys syöpään tuli esiin.

Aasian osakemarkkinat ovat olleet tänään pääosin laskuvireessä. Poikkeuksen muodostaa Japani, joka on palannut eilisen vapaapäivältä vahvaan nousuun raaka-ainetuottajien vetämänä.

Nikkei vahvistui tänään kolme ja laajempi Topix 2,8 prosenttia.

Hang Seng on sen sijaan laskenut hivenen, ja Kospi heikentynyt 0,1 prosenttia.
Manner-Kiinassa Shanghain yleisindeksi on pakkasella 0,6 prosenttia, mutta Shenzhenin pienyritysvaltaisempi indeksi vahvistunut hieman.

Euroopassa sulatellaan Yhdysvaltojen suhdannelukemia ja Ericssonin tulosilmoitusta.

Tunnelmia värittää myös Applen viime öinen ennakoitua heikompi ennuste heinä-syyskuun tuloksestaan joka laski sen osakekurssia jälkipörssissä 9,8 prosenttia ja veti myös osakefutuureja alamäkeen.

Korot nousussa
Euro ennätykseen


Euroalueen pitkät viitelainatuotot jatkoviat eilen nousuaan. Syynä oli lähinnä voimistunut odotus siitä, että EKP nostaa ohjauskorkoaan vielä kerran ennen vuoden loppua.
Yhdysvalloissa sen sijaan ennakoitua heikommaksi paljastunut suhdannekehitys veti lainatuottoja alaspäin.

Yhdysvaltojen kaksivuotinen viitelainatuotto on ollut tänä aamuna Aasiassa 2,60 prosentin tuntumassa jonne se eilen tilastouutisen jälkeen laski kivuttuaan ensin 2,61 prosentista 2,72 prosenttiin.

Kymmenvuotinen on Aasiassa pysynyt 4,04 prosentissa jonne se eilen 4,08 prosentista laski käytyään välillä 4,10 prosentissa.

Saksan kaksivuotinen lainatuotto sen sijaan nousi eilen 4,50 prosentista 4,62 ja kymmenvuotinen 4,55 prosentista 4,65 prosentin kautta 4,63 prosenttiin.

Vuoden eurotalletus tuottaa vajaat 5,40 prosentia euriborin jäätyä eilen 5,41 prosentin tuntumaan. 3 kuukauden korko on 4,94 ja 6 kuukauden 5,13 prosentissa, niiden kolmen kuukauden termiinit 5,15 ja 5,24 ja kuuden kuukauden termiinit 5,16 ja 5,24 prosentissa.

Toisin sanoen EKP:ltä ennakoidaan 0,25 prosenttiyksikön koronnostoa syksyn aikana, mutta ei enää uutta nostoa ainakaan piakkoin.

Dollari on Aasiassa laskenut 106,8 jenistä 106,3 jenin kautta 106,5 jeniin. Eilen kurssi vaihteli 107 ja 106,5 jenin välillä.

Euro on Aasiassa kiivennyt 169,4 jenistä 169,6 jeniin käytyään eilen uudessa ennätyskorkeudessa169,9 jenissä.

Suhteessa dollariin euro on tänään asettunut 1,593 dollarin tuntumaan vaihdeltuaan eilen 1,582 ja 1,59 dollarin välillä.

Suhteessa juaniin dollari on tänä aamuna painunut 6,83 juanista 6,82 juaniin noustuaan eilen 6,817 juanista korkeimmillaan 6,834 juaniin.

Euro on puolestaan laskenut 10,88 juanista 10,85 juaniin vaihdeltuaan eilisen 10,86 ja 10,80 juanin välillä.

USA:sta luvassa
joitakin tilastoja


Japanin paluu vapaapäivältä on eräs päivän tärkeimpiä markkinoita liikuttavia tekijöitä.

Yhdysvalloista saadaan iltapäivällä joitakin uusia tilastotietoja, joista tärkein kertoo asuntohintojen kehityksestä toukokuussa. Niiden arvioidaan laskeneen 0,8 prosenttia huhtikuusta.

Euroalueen tärkeimmät tiedot kertovat Italian ja Espanjan mielialoista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      EKP pelkää euron vahvistumista

    8. 8

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    9. 9

      EKP:n huoli valuutan vahvistumisesta halventaa euroa

    10. 10

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    8. 8

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    7. 7

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    10. 10

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    11. Näytä lisää