Brin: Google-mainosten määrää pudotettu liian rajusti

Julkaistu: , Päivitetty:

Hakukonejätti Google saattaa olla luopumassa pitkäaikaisesta tavoitteestaan vähentää hakutulostensa yhteydessä näytettävien mainosten määrää.


Huhti-kesäkuun osavuosituloksestaan eilen kertonut hakukonejätti Google saattaa joutua miettimään uudelleen tavoitettaan näyttää vähemmän mutta tarkempia mainoksia, uutissivusto The Register kirjoittaa.

Googlen hakutulosten yhteydessä näkyvien mainosten peitto on pienentynyt parin viimeisen neljänneksen aikana, Googlen tuotejohtaja Jonathan Rosenberg kertoi analyytikoille pidetyssä konferenssipuhelussa eilen.

Rosenbergin mukaan Googlen toinen perustaja, Larry Page sanoo usein, että yhtiö haluaisi näyttää vain yhden täydellisen mainoksen.

Googlen tulos oli kuitenkin pettymys markkinoille, jotka odottivat yhtiöltä enemmän. Googlen toinen perustaja Sergey Brin tarkensikin nopeasti Rosenbergin sanomisia.

– On olemassa jotain todisteita siitä, että olemme supistaneet mainospeittoamme ehkä liiankin aggressiivisesti, Brin sanoi.

Brinin mukaan Google on yleensä pyrkinyt vähentämään mainosten määrää, kun sen pystynyt tarjoamaan mainostajille kohdistetumpaa ja relevantimpaa mainontaa.

– Se ei selkeästikään ole paras strategia loputtomiin, koska emme halua jäädä kokonaan ilman mainoksia.

Brinin mukaan Google on huomannut mainosten jopa parantavan sen hakutulosten laatua.

– Mainokset ovat todella tärkeä informaation lähde, Brin sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    4. 4

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    5. 5

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    6. 6

      EU siunasi Arevan pilkkomisen

    7. 7

      Suomalaisten talousluottamus huipussa – tätä se oikeasti tarkoittaa

    8. 8

      Outokumpu halventunut kuukaudessa 16 prosenttia – tänään nousua

    9. 9

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    10. 10

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    2. 2

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    6. 6

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    9. 9

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    10. 10

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää