IBM paukutti hyvän tuloksen keskellä vaikeita aikoja

Julkaistu: , Päivitetty:

Tietotekniikkayhtiö IBM kertoi kilpailijoitaan paremmin sujuneesta neljänneksestä. Yhtiö myös nosti ennustettaan loppuvuoden tuloksesta.


IBM kertoi torstaina, että sen viimeisimmän neljänneksen voitot nousivat 22 prosenttia vuotta aikaisempaan ajankohtaan verrattuna. Samalla se kertoi nostavansa ennustettaan vuoden 2008 sujumisesta.

IBM teki neljänneksen aikana 13 prosenttia viime vuotta suuremman, 26,8 miljardin dollarin liikevaihdon. Valuuttakurssien vaihtelut huomioon ottaen parannusta viime vuoteen oli kuusi prosenttia.

Yhtiön jatkuvien toimintojen nettotulos nousi 22 prosenttia 2,77 miljardiin dollariin.

IBM:n positiiviseen tulokseen vaikutti muun muassa sen vahva asema kehittyvillä markkinoilla. Se on antanut suojaa Yhdysvaltain ja Euroopan takeltelevia talouksia vastana.

IBM:n myynti Brasiliassa, Intiassa, Kiinassa ja Venäjällä kasvoi neljänneksellä 31 prosenttia.

IBM:n tulos on paljon aurinkoisempi kuin sen kilpailijoilla. Hakukonejätti Googlen ja ohjelmistoyhtiö Microsoftin edellisten neljännesten tulokset jäivät molemmat markkinoiden odotuksista.

IBM nosti ennustetaan kuluvan vuoden osakekohtaisen tuloksen kehittymisestä.

Uutistoimisto Reutersin mukaan sijoittajat saattavat pitää IBM:n vakaata osaketta suojasatamana myrskyisinä taloudellisina aikoina.

IBM osakekurssi noussut noin 17 prosenttia tämän vuoden aikana. Samaan aikaan Dow Jonesin Industrial-indeksi on laskenut 15  prosenttia. Teknologiapörssi Nasdaqin Composite-indeksi on puolestaan laskenut 14 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    3. 3

      Google on saamassa jättisakot EU:lta – päätös mahdollisesti tänään

    4. 4

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    5. 5

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    6. 6

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    7. 7

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    8. 8

      Kuluttajien luottamus pysyi korkeana – odotus oman talouden kehityksestä heikkeni hieman

    9. 9

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    10. 10

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    3. 3

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    4. 4

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    5. 5

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    6. 6

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    7. 7

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    8. 8

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    9. 9

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    10. 10

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää