Ranska yhdistäisi kaasun kuluttajat

Julkaistu:

Ranskan ulkoministerin mielestä eurooppalaisten kaasua tuovien maiden pitäisi yhdistää neuvotteluvoimansa. Nyt esimerkiksi Venäjä neuvottelee kaupoista kuin unionia ei olisi olemassakaan.
Eurooppalaisten kaasua käyttävien maiden pitäisi yhdistää voimansa. Näin niiden neuvotteluasemat suhteessa kaasuntuojiin, kuten Venäjään, olisivat paremmat, sanoo EU-puheenjohtajamaa Ranskan ulkoministeri Bernard Kouchner. Kouchnerin mukaan yhteisen eurooppalaisen rintaman tarve on kasvanut energian hinnan rajun nousun takia.

– Venäjä neuvottelee meidän kanssamme kuin Eurooppaa ei olisi olemassakaan. He neuvottelevat jokaisen kanssa yksitellen, mikä ei ole etujemme mukaista, Kouchner sanoo.

Jo edellinen EU-puheenjohtajamaa Slovenia ehdotti eurooppalaisen kaasunhankintakeskuksen perustamista. Kouchner muistutti, että tällainen järjestelmä on jo käytössä sähkön hankinnassa.

Tilastokeskuksen mukaan kaasun osuus Suomen energiankulutuksesta on noin kymmenen prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    9. 9

      HUS:n historian suurin sairaalahanke maksaa 280 miljoonaa – rakentajaksi SRV

    10. 10

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    11. Näytä lisää

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    6. 6

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    9. 9

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    10. 10

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    11. Näytä lisää