Nokia hellitti pelkoja

Julkaistu: , Päivitetty:

Maailman suurimman matkapuhelinvalmistajan Nokian torstaina kertomat tulostiedot lievensivät markkinoiden pelkoja siitä, että talouspulmat iskevät matkapuhelinten kysyntään.
Nokian kurssi lähti heti tulosjulkistuksen jälkeen ripeään nousuun. Sijoittajat ja analyytikot olivat ilmeisen ilahtuneita siitä, että Nokia kohensi hieman arviotaan loppuvuodesta.

Yhtiö arvioi, että matkaviestinmarkkinoiden kappalemääräinen myynti kasvaa tänä vuonna "kymmenen prosenttia tai enemmän". Aikaisempi arvio oli, että myynti kasvaisi "noin kymmenen prosenttia".

Nomura-pankin analyytikko Richard Windsor sanoi uutistoimisto Reutersille uuden arvion osoittavan, että "Nokia selviää varsin hyvin taloudellisista ongelmista". Windsor kuvasi Nokian torstaista kurssikehitystä "helpotusnousuksi".

– On erittäin hyvä, että yhtiö kohensi myyntimääräarviotaan koko vuodelle. Se oli erittäin vahva signaali, Glitnir Asset Managementin Mika Heikkinen sanoi uutistoimisto Bloombergille.

Markkinoilla oli uumoiltu matkapuhelinteollisuuden huonosta jamasta siitä lähtien, kun japanilais-ruotsalainen Sony Ericsson oli kesäkuussa varoittanut kysynnän heikentymisestä Euroopassa.

Keskihinta
putosi edelleen


Nokia toimitti vuoden toisella neljänneksellä 122 miljoonaa puhelinta eli viidenneksen enemmän kuin vuotta aiemmin.

Torstain huonoihin uutisiin kuului se, että Nokia ilmoitti myymiensä puhelinten keskihinnan pudonneen 74 euroon vuoden ensimmäisen neljänneksen 79 eurosta. Reutersin mukaan analyytikot olivat arvioineet keskihinnaksi 77 euroa. Viime vuoden toisella neljänneksellä keskihinta oli yhdeksänkymmentä euroa.

Toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo sanoi, että Nokian osuus maailman matkapuhelinmarkkinoista nousi huhti–kesäkuussa neljäänkymmeneen prosenttiin. Viime vuoden vastaavaan aikaan yhtiön markkinaosuus oli 38 prosenttia.

Nokiaa on arvostelu kosketusnäyttöpuhelinten puutteesta, ja varsinkin Apple on ottanut julkisuusvoittoja iPhone-puhelimellaan. Nokia sanoi torstaina tuovansa kosketusnäyttöpuhelimia markkinoille vielä tämän vuoden aikana.

Lisää tietoa matkapuhelinmarkkinoista saadaan perjantaina, kun Sony Ericsson julkistaa tuloksensa. Ensi viikolla vuorossa ovat LG Electronics ja Samsung. Motorola puolestaan kertoo tuoreimmasta neljänneksestään heinäkuun viimeisenä päivänä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    2. 2

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Näin vanhat asunnot kävivät kaupaksi kesäkuussa – katso suurimpien kaupunkien tilanne

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Metso luottaa tilauskannan kasvuun – loppuvuodelle tilauksia on jo miljardin edestä

    7. 7

      Kysely: Suomalainen ottaa autokaupoille mukaan makutuomarin

    8. 8

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    9. 9

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    10. 10

      Asiakkaan allekirjoitus paperissa ei vapauta yrittäjää vastuusta, jos jotain sattuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    4. 4

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    5. 5

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    6. 6

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    7. 7

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    8. 8

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    9. 9

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    10. 10

      Kilpailu Aasian-reiteillä kiristyy – Finnairin täytyy vakuuttaa nihkeät koneenvaihtajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Uskomaton päivä: kuusi suomalaisyhtiötä antoi tulosvaroituksen – yksi romahti pörssissä täysin

    5. 5

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    6. 6

      ”Nuori nainen on aikamoinen riski pienelle firmalle” – kokemukset työhaastatteluista kirvoittivat kovia kommentteja

    7. 7

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    8. 8

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    9. 9

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    10. 10

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    11. Näytä lisää