Pilaantunut juustomassa päätyi sulatejuustoon ja raasteeksi

Julkaistu:

Italiasta saapui viimein tieto, että rehuksi tarkoitetusta juustomassasta valmistettiin sulatejuustoa ja raastetta. Tuotemerkkejä ei ole tiedossa.

Italialaisviranomaiset ovat ilmoittaneet elintarviketurvallisuusvirasto Eviralle, että pilaantuneesta juustomassasta on valmistettu sulatejuustoa ja juustoraastetta. Evira vastaanotti alkuviikolla perjantaina päivätyn italialaiskirjeen, jossa asiasta kerrottiin. Eviran nettisivuilla käänteestä ei tiedotettu vielä torstaina.

– Kirjeessä kerrottiin, että rehunvalmistukseen tarkoitettu juustoerä oli päätynyt vahingossa sulatejuuston ja juustoraasteen raaka-aineeksi. Siinä ei puhuttu mitään gorgonzolasta tai mozzarellasta, ylitarkastaja Joni Haapanen Evirasta kertoi torstaina. Tiedoissa ei myöskään mainittu juustojen tuotemerkkejä.

Haapanen pitää loogisempana, että vanhasta massasta olisi valmistettu juuri sulatejuustoa ja juustoraastetta. Gorgonzolan ja mozzarellan valmistaminen on paljon mutkikkaampaa, ja lopputuloksesta voisi helposti havaita virheellisen raaka-aineen käyttämisen.

Vanhaa rikosta
on pimitetty

Haapasen mukaan pilaantuneen juuston uudelleenvalmistuksesta noussut jupakka on "pitkälti vanha asia". Rikos tapahtui vuonna 2006, ja syylliseksi todetut yritykset on suljettu ja niiden valmistamat tuotteet hävitetty.

Hän ei osannut sanoa, miksi tietojen kalastaminen Italiasta on kestänyt niin kauan. Kahden vuoden takaisesta juustoskandaalista kuultiin Suomessa parin vuoden viiveellä. Pilaantunutta raaka-ainetta mahdollisesti sisältäneiden juustojen tuotemerkkejä Italian viranomaiset eivät ole kertoneet vieläkään.

EU:n komissio pyysi 4.7. italialaisviranomaisilta selvitystä juustopetoksesta. Julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan Tradel-nimisessä italialaisjuustolassa olisi sekoitettu 11 000 tonnia pilaantunutta juustoa maitoon ja seos käytetty uuden juuston valmistamiseen. Aluksi epäiltiin, että kymmenistä Euroopan meijereistä Italiaan haalitusta massasta olisi valmistettu muun muassa mozzarella- ja gorgonzola-juustoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    7. 7

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    8. 8

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    9. 9

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    8. 8

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    9. 9

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    10. 10

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    5. 5

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    9. 9

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    10. 10

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    11. Näytä lisää