Wall Streetin pankit rykäisivät ennätysnousun

Julkaistu: , Päivitetty:

Katsaukset
Yhdysvaltain osakemarkkinat saivat vaihteeksi nauttia poikkeuksellisen vahvasta kurssinoususta. Nousun kärjessä kiisivät pankit ja kuljetusalan yhtiöt.


Yhdysvaltain osakemarkkinat kokivat eilen suurimman kurssinousunsa sitten viime kevään, ja pankkiosakkeiden nousu oli toimialan suurin päivänousu koskaan. Ennätysmäisessä nousukiidossa olivat myös lentoyhtiöiden osakkeet.

Vaihteeksi erinomaisen tunnelman taustalla olivat maan suurimpiin kuuluvan asuntoluottopankin, Wells Fargon odotettua parempi osavuositulos ja jo toista päivää jatkunut raakaöljyn voimakas halpeneminen.

Yhdysvaltain suurimpia pörssiyhtiöitä seuraava S&P 500 -indeksi nousi poikkeuksellisen runsaat 2,5 prosenttia 1 245,36 pisteeseen. Suurimpiin teollisuusyrityksiin keskittyvä Dow Jones Industrial Average kiri niin ikään 2,5 prosenttia päätyen pistelukuun 11 239,28. Teknologiapainotteinen Nasdaq Composite -indeksi räväytti peräti 3,1 prosentin nousulla tauluun pistelukeman 2 284,85.

Kurssinousu New Yorkin pörssissä oli varsin laajaa, sillä neljä viidestä osakkeesta onnistui eilen nostamaan kurssiaan.

Pankkiosakkeissa
ostopaniikkia


Pankkiosakkeet nousivat keskimäärin enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin yhden päivän aikana, kertoo uutistoimisto Bloomberg. S&P 500 -indeksin rahoitusalan Financials-toimialaindeksi kipusi 12 prosenttia. Jokainen indeksin seuraama pankki nousi kymmenen prosenttia tai enemmän.

Viime aikoina kovia kokeneet pankit saivat vaihteeksi sijoittajien suitsutusta sen jälkeen, kun maan suurimpiin asuntoluottopankkeihin kuuluva Wells Fargo & Co julkisti markkinaodotuksia selvästi paremman osavuosituksen. Tulos kertoi pankin toistaiseksi selvinneen subprime-kriisin vaikuituksista selvästi markkinoiden pelkäämää pienemmin vaurioin. Wells Fargon osake rynnisti eilisen kuluessa 33 prosenttia tiistain päätöskurssia korkeammalle.

Wells fargon luottokorttirahoituksen ja vakuutusmyynnin tuottojen kasvu pehmensi merkittävästi asuntorahoituksen tappioita. Yhtiön nettotulos supistui 23 prosenttia mutta 53 centin osakekohtainen tulos ylitti analyytikoiden keskivertoennusteen mukaisen 50 centin tuloksen. Yhtiön tuotot kasvoivat 16 prosenttia, ja yhtiö ilahduttikin osakkeenomistajia korottamalla osinkoaan 10 prosenttia.

Uutistoimisto Bloombergin haastattelemat asiantuntijat luonnehtivat pankkiosakkeiden kaupankäyntiä jopa ostopaniikiksi.

Wells Fargon hyvät uutiset huojensivat markkinoiden huolta muiden tällä viikolla tuloskehityksestään kertovien pankkien tilasta. Muun muassa Citigroup, JP Morgan Chase ja Bank of America olivat vahvassa nousussa. Viime päivien löylytyksessä pahasti siipeensä saaneen Washington Mutualin osake nousi 25 prosenttia.

Maan suurimmat asuntorahoittajat, vuoroin vararikko- ja kansallistamispelkojen riepottelemat Fannie Mae ja Freddie Mac nousivat noin 30 prosenttia kumpikin.

Lentoliikenne
nousukiidossa


Rahoituslan lisäksi Wall Street palkitsi kuljetuslan ja varsinkin lentoliikenteen osakkeita rivakalla kurssinousulla. Selitys kuljetusalan suosioon oli raakaöljyn jo kaksi päivää jatkunut poikkeuksellisen voimakas halpeneminen. S&P 500 Transportation -toimialaindeksi nousi 5,1 prosenttia, ja lentoyhtiöitä seuraava Amex Airline -toimialaindeksi peräti 18 prosenttia.

Lentoyhtiöiden osakkeita nosti samaan aikaan raakaöljyn toista päivää jatkuneen halpenemisen kanssa alan suuryhtiöiden, American Airlinesin ja Delta Airlinesin ilmoitukset lentotoiminnan lisäsupistuksista ja markkinaodotuksia paremmasta tuloskehityksestä. American Airlinesin pörssilistattu emoyhtiö AMR nousi 32 prosenttia ja Delta nousi 27 prosenttia.

Maailman toiseksi suurimman lentoyhtiön, United Airlinesin emoyhtiö UAL kruunasi toimialan nousikiidon huimalla 42 prosentin kurssinousulla.

Raakaöljy jatkoi
halpenemistaan


Raakaöljyn hinta oli toista päivää epätavallisen voimakkaassa laskussa. Barrelihinta putosi öljypörssi Nymexissä 4,14 dollaria 134,6 dollariin, mikä merkitsee kolmen prosentin laskua tiistain noteerauksesta. Barrelihinta oli jo tiistaina pudonnut 6,4 dollaria.

Energian halpeneminen ja sen myönteiset vaikutukset painoivat eilisen uutisvirrassa enemmän kuin kuluttajahintainflaation kiihtyminen. Eilen julkistetun tilaston mukaan Yhdysvaltain kuluttajahinnat nousivat kesäkuussa 1,1 prosenttia ja ilman energiaa ja elintarvikkeita laskettu pohjahintainflaatio 0,3 prosenttia. Kumpikin lukema oli suurempi kuin ekonomistit olivat odottaneet.

Dollarin paineet
edelleen kovia


Yhdysvaltain dollari on Aasian valuuttakaupassa jatkanut lievää heikkenemistään suhteessa euroon ja Japanin jeniin. Dollaria painoivat markkinoiden huolet Yhdysvaltain talousnäkymien heikkenemisestä ja odotukset keskuspankin koronnostojen lykkäytymisestä.

Euro noteeratiin Tokiossa varhain aamulla Suomen aikaa 1,5850 dollariin, kun yhteisvaluutasta maksettiin New Yorkissa eilen 1,5827 dollaria. Tiistaina euro kävi vahvimmillaan 1,6038 dollarissa. Suhteessa Japanin jeniin dollari on laskenut 104,89 jeniin eilisestä 105,13 jenistä. Euro on heikentynyt hieman suhteessa jeniin, euron jenikurssi on laskenut 166,24 jeniin eilisestä 166,39 jenistä.

Dollaria painavat uutistoimisto Bloombergin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan odotukset, joiden mukaan myöhemmin tänään julkistettavat asuntorakentamisen ja teollisuustuotannon tilastoluvut ovat jatkaneet heikentymistään. Markkinat odottavat asuntoaloitusten painuneen vaisuimmilleen sitten vuoden 1991.

Valuuttamarkkinat hylkivät dollaria myös Yhdysvaltain pankkien kasvavien ongelmien takia. Markkinat odottavat subprime-kriisiin liittyvien tappioiden edelleen kasvavan.

Valtiot siirtyvät
muihin valuuttoihin


Dollarin paineet kasvoivat markkinoilla Financial Times -lehden julkaistua uutisen maailman suurimpien valtiollisten sijoitusyhtiöiden (sovereign wealth funds) suunnittelevat dollarisijoitustensa supistamista.

Uutinen pani valuutta- ja korkomarkkinat miettimään, että instituutiosijoittajien ja yksityissijoittajien lisäksi nyt myös valtiot ovat siirtymässä pois dollarisijoituksista. Tämä olisi erittäin suuri muutos, sillä Yhdysvaltain huimaa pääomantuontia ovat hyvin suurelta osin rahoittaneet juuri valtavia ylijäämiä rahoittavat öljynviejämaiden ja Kaukoidän kasvavien teollisuusmaiden valtiolliset sijoitusyhtiöt.

Financial Timesin uutisen mukaan ainakin yksi Persianlahden alueen suurista valtiollisista sijoitusyhtiöistä on pienentänyt dollarimääräisten sijoitusten osuuden kaikista sijoituksistaan 60 prosenttiin aiemmasta 80 prosentista.

Fed ehkä lykkää
koronnostoa


Talouden ja pankkijärjestelmän vastoinkäymiset voivat markkinaodotusten mukaan pakottaa keskuspankki Fedin lykkäämään koronnostojaan aiemmin odotettua kauemmas tulevaisuuteen. Aiemmin markkinat uskoivat Fedin ryhtyvän taltuttamaan kiihtynyttä inflaatiota muuttamalla ohjauskorkoaan seuraavaksi ylöspäin. Tämä voisi vahvistaa dollarin asemaa valuuttamarkkinoilla.

Sama odotus Fedin koronnoston lykkäytymisestä näkyi korkomarkkinoilla, kun Yhdysvaltain liittovaltion kaksi- ja kymmenvuotisten viitelainojen tuottoero kasvoi 1,5 prosenttiyksikköön eli suurimmilleen puoleentoista kuukauteen. Kaksivuotisen markkiakorko noteerattiin varhain tänä aamuna Lontoossa 2,43 prosenttiin ja kymmenvuotinen 3,93 prosenttiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    2. 2

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    3. 3

      Minä vuonna synnyit? Katso, kuulutko voittajien vai häviäjien sukupolveen

    4. 4

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    5. 5

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    6. 6

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    7. 7

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    8. 8

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    9. 9

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    10. 10

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    6. 6

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää