Microsoft: Xbox 360 voittaa PS3:n

Julkaistu:

Microsoftin Xbox-yksikön johtaja luottaa Xbox 360:n päihittävän lähimmän kilpailijansa PlayStation 3:n.
- Xbox 360 myy maailmanlaajuisesti enemmän kuin PlayStation 3 tämän [konsoli]sukupolven aikana, johtaja Don Mattrick vannoi E3-messujen lehdistötilaisuudessa GamePron mukaan.

Microsoftin konsolin tulevaisuus on kysyttänyt, sillä Yhdysvalloissa laitteen kuukausittainen myynti on viime aikoina jäänyt jälkeen PS3:sta.

Xbox 360 tuli markkinoille noin vuosi ennen kolmos-Pleikkaria ja on myynyt toistaiseksi yhteensä noin 20 miljoonaa kappaletta maailmalla. PS3 on päässyt 14 miljoonaan kappaleeseen.

Nintendon Wii, jota Mattrick ei GamePron mukaan maininnut ollenkaan esityksensä aikana, on saavuttanut jo 28 miljoonan kappaleen myynnin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Microsoft nosti pressitilaisuudessaan esille muutamia tulevia pelejä, kuten Gears of War 2, Resident Evil 5, Fable 2 ja Fallout 3, joiden avulla johto PS3:een nähden pyritään säilyttämään.

Syksyllä Xboxin käyttöliittymää aiotaan lisäksi uudistaa, jotta pelaajat ja ystäväjoukkiot voivat paremmin käyttää konsolin online-toimintoja. Käyttäjät voivat Wiin tavoin luoda itsestään virtuaalisen edustajan, avatarin, jolla voi esimerkiksi pelata Microsoft Arcaden eri pelejä, Forbes raportoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    2. 2

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    3. 3

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    6. 6

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    7. 7

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    8. 8

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    11. Näytä lisää

      Moody’s laski Britannian luottoluokitusta – ”Ei ole enää vakuuttunut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää