Vanhanen lupaa tuloveroalea

Julkaistu: , Päivitetty:

Tuloveroihin on tulossa vaalikauden lopulla suurempi kevennys kuin hallitusohjelmaan on kirjattu.
Näin sanoo pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) Turun Sanomien ja Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa.

Pääministeri ei suostu kokoomuksen vaatimukseen koko kevennysvaran käyttämisestä jo ensi vuonna. Vanhasen mukaan kesän aikana on inflaatioriskin takia harkittava tarkkaan, miten veronalennus jaetaan vuosille 2009 ja 2010.

Vanhanen uskoo, että kevennysten painotuksista päästään sopuun kokoomuksen kanssa, vaikka hallituksessa on aiemmin väännetty aiheesta kättä. Keskusta on halunnut painottaa kevennyksiä pieni- ja keskituloisille ja kokoomus puolestaan tasaisesti kaikissa tuloluokissa.

Vanhasen mukaan tuloverokevennysten rinnalla valmistellaan myös se, miten estetään tuloverotuksen kiertäminen yhtiöverotuksen kautta.

Pääministeri ottaa haastattelussa kantaa myös päivähoitomaksuihin ja ruuan arvonlisäveroon. Vanhanen tyrmää SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen esityksen kunnallisten päivähoitomaksujen poistamisesta. Pääministeri torjuu myös ruuan arvonlisäveron alentamisen aikaistamisen. Aikaistamista vaadittiin pääministerin omasta puolueesta keskustasta. Alennus ollaan toteuttamassa alkuperäisessä aikataulussaan ensi vuoden lokakuussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    6. 6

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    10. 10

      Ilmainen porno palaa televisioon

    11. Näytä lisää

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    11. Näytä lisää