Kauppa ei käynyt enää kesäkuussa

Julkaistu:

Keskon pahin pudottaja oli rautakauppa, Stockmann-konsernissa eniten laihtui Seppälän myynti. Vaikka kuluttajilla olisi ollut varaa, he eivät enää ostaneet viimevuotiseen malliin.
Talouden epävarmuuden lisääntyminen näyttää jo painavan kauppojen myyntiä. Kesäkuussa Keskon ja Stockmannin myynti ei enää kasvanut entiseen tahtiin.

Kesko kertoi viime kuun murheelliset myyntilukunsa maanantaina. Konsernin myynti kasvoi viimevuotisesta vain 0,6 prosenttia ja oli euroissa hieman yli 820 miljoonaa euroa.

Selvin romahdus tuli viime vuosina vahvimmin kasvaneen rautakaupan myyntiin. Suomessa Rautakeskon myynti heikkeni lähes kahdeksan prosenttia viimevuotisesta ja Baltiassakin viitisen prosenttia.

– Yleinen rakentaminen on hiipunut, joten se näkyy rakennustarvikemyynnissä, kertoo Keskon talousjohtaja Jukka Erlund.

Myös Anttila-tavaratalojen myynti laski kesäkuussa viimevuotisesta. Ruokakeskonkin myynnin kasvu hiipui alkuvuoden tahdista ja jäi yhteen prosenttiin.

– Päivittäistavaramyynnin kasvu oli 3,6 prosenttia, mutta muuten alkuvuotisesta kehityksestä jäätiin selvästi. Osittain on kyse myyntipäiväeroista, Erlund jatkoi.

Kesäkuussa oli tänä vuonna peräti viisi sunnuntaipäivää, jotka ovat kaupalle muita heikompia myyntipäiviä. Viime vuonna niitä oli neljä.

Viime viikolla myös Stockmann selitti heikentyneitä myyntilukujaan myyntipäivillä. Stockmann-konsernin myynti polki kesäkuussa kotimaassa paikoillaan ja jäi euroissa hieman yli 91 miljoonaan.

Stockmannin tavaratalojen myynti laski viime kuussa lähes seitsemän prosenttia viimevuotisesta. Vielä isompi romahdus tuli vaateketju Seppälän myyntiin, joka heikkeni kotimaassa lähes 14 prosenttia.

Kuluttajien talousluottamuksen on mitattu pitkin kevättä horjuneen, kun maailmantalouden epävarmuus on kasvanut ja etenkin Yhdysvalloista tulee tavan takaa huonoja uutisia. Kuluttajien ostovoimaa rokottaa myös yleisen hintatason nousu eli inflaatio, joka äityi kesäkuussa 4,4 prosenttiin.

– Totta kai inflaatio vaikuttaa kuluttajien ostokäyttäytymiseen. Palkkatason nousu on kuitenkin ollut vähintään inflaation luokkaa, eli reaalinen ostovoima on ollut alkuvuonna positiivinen, Erlund muistuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    4. 4

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    5. 5

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Miljoonan veronkierrosta epäilty Manhattan Steak House vaihtoi johtoa

    9. 9

      10 asiaa, joita työkaverit eivät kerro sinulle

    10. 10

      E-lasku, Netposti, sähköpostilasku – hermot palavat, mutta yksi voittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    4. 4

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    9. 9

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    6. 6

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    10. 10

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    11. Näytä lisää