Jopa 150 pankin odotetaan kaatuvan USA:ssa

Luottokriisin leviäminen voi kaataa Yhdysvalloissa lähikuukausien aikana jopa 150 pankkia, analyytikot ennustavat maanantaisen The New York Times -lehden mukaan.
Yhdysvaltain viranomaiset varautuvat pankkien kaatumisiin asuntojen hintojen laskun jatkuessa edelleen. Yhä useammat lainanottajat eivät enää selviä lainamaksuistaan.

The New York Timesin mukaan yhdysvaltalaispankit eivät silti ole niin pahassa pinteessä kuin 1980- ja 1990-lukujen taitteessa, kun yli tuhat pankkia kaatui säästöpankkikriisiin. Valtion pelastustoimet tulivat tuolloin maksamaan veronmaksajille noin 125 miljardia dollaria.

Juuri nyt vaikeudet leviävät pienten ja keskikokoisten pankkien keskuudessa niin nopeasti, että jopa 150 pankkia voi kaatua seuraavien puolentoista vuoden aikana, analyytikot sanoivat lehdelle. Yhdysvalloissa on 7 500 pankkia.

Vararikkojen lisäksi pankit saattavat joutua sulkemaan haarakonttoreitaan tai yhdistymään muihin pankkeihin.

– Joka puolella laaditaan nyt listoja, joissa yritetään päätellä, mikä on seuraava (pankki, joka kaatuu), Ladenburg Thalmannin pankkianalyytikko Richard Bove sanoi lehdelle.

Viime viikolla viranomaiset ottivat haltuunsa kalifornialaisen IndyMacin, joka on yksi Yhdysvaltain suurimmista säästöpankeista. IndyMac oli kuudes tänä vuonna kaatunut yhdysvaltalaispankki.

Suurten asuntoluotottajien Fannie Maen ja Freddie Macin kohtalo on oleellisen tärkeä pankeille, jotka ovat ostaneet suuren määrän niiden liikkeeseen laskemia velkakirjoja. Jos Fannie ja Freddie eivät pysty maksamaan lainojaan takaisin, pankit saattavat joutua keräämään miljardien edestä lisää pääomia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    8. 8

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    9. 9

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    10. 10

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    8. 8

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    9. 9

      Eduskunta hyväksyi taksiliikenteen avaamisen kilpailulle

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    8. 8

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    9. 9

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    10. 10

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    11. Näytä lisää