Tanskalaispankki joutui pelastustoimien kohteeksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Subprime-kriisistä johtuvat alaskirjaukset olivat kaataa tanskalaisen Roskilde Bankin, josta tuli ensimmäinen keskuspankin pelastustoimien kohteeksi joutunut pohjoismainen liikepankki sitten kriisin alkamisen.
Tanskan keskuspankki joutui perjantaina puuttumaan Roskilde Bankin asioihin, kun tämä ilmoitti, että se joutuu tekemään huomattavasti arvioitaan suurempia alaskirjauksia. Keskuspankki päätti antaa Roskildelle tarvittavat pääomat keskusteltuaan asiasta sääntelyviranomaisten ja valtion edustajien kanssa.

Roskilden vaikeuksien kerrottiin johtuvan nimenomaan kiinteistölainoista. Tanskan asuntohintojen arvioidaan putoavan kymmenen prosenttia sekä tänä että ensi vuonna.

– Viimeaikainen kuohunta maailman finanssimarkkinoilla ja Tanskan asuntomarkkinoiden kriisi johtivat vakavaan kehitykseen useimmissa suurimmissa asiakassuhteissa, pankki muotoili tilannettaan tiedotteessaan.

Roskilde Bank on jo toinen tanskalaispankki, joka horjuu asuntoluottokriisin aiheuttamien talousvaikeuksien edessä. Aikaisemmin tänä vuonna BankTrelleborg joutui kilpailija Sydbankin hyppysiin, kun BankTrelleborgilla kerrottiin olevan merkittäviä talousvaikeuksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Sipilän hehkuttama työllisyysihme on harhaa – näin työttömiä katoaa tilastoista

    2. 2

      760 euroa kuussa jopa puhtaana käteen – uuden tuen suosio hiipui heti alkuunsa

    3. 3

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    4. 4

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    5. 5

      Kommentti: Nyt on tiukka paikka, Stockmann

    6. 6

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    7. 7

      Sampo on Solidiumin salkun jättiläinen – ”Huomattavan suuri, jos ei liian suuri”

    8. 8

      Stockmann antoi tulosvaroituksen – syynä Lindex

    9. 9

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    10. 10

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    2. 2

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    3. 3

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    4. 4

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    5. 5

      760 euroa kuussa jopa puhtaana käteen – uuden tuen suosio hiipui heti alkuunsa

    6. 6

      Kommentti: Sipilän hehkuttama työllisyysihme on harhaa – näin työttömiä katoaa tilastoista

    7. 7

      Stockmann antoi tulosvaroituksen – syynä Lindex

    8. 8

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    9. 9

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    10. 10

      Kone aloittaa 100 miljoonan euron tehostamisohjelman – vähentää mahdollisesti 1000 työpaikkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    11. Näytä lisää