Stockmannin myynti heikkeni kaikissa liiketoimintayksiköissä

Kauppakonserni Stockmannin kaikkien liiketoimintayksiköiden myynnit pienenivät kesäkuussa viime vuoden kesäkuuhun verrattuna.
Myynnin heikkenemistä selittää Stockmannin mukaan erittäin hyvä vertailukausi.

Myyntipäiviä oli yhtä monta kuin viime vuoden kesäkuussa, mutta tälle vuodelle osui yksi sunnuntai enemmän. Sunnuntait ovat Stockmannin mukaan muita viikonpäiviä heikompia kauppapäiviä erityisesti Pohjoismaiden markkinoilla.

Stockmannin myynti kasvoi kesäkuussa kokonaisuudessaan 44 prosenttia 172,2 miljoonaan euroon, koska ruotsalaisen Lindexin myynti on mukana tämän vuoden luvuissa. Koko alkuvuoden myynti paisui lähes 50 prosenttia 1,1 miljardiin euroon.

Tavarataloryhmän myynti pieneni kuusi prosenttia. Myynti Suomessa väheni seitsemän prosenttia ja ulkomailla neljä prosenttia.

– Ulkomaan myynnin pienentymisen syy on Moskovassa Smolenski Passage -kauppakeskuksessa sijaitsevan tavaratalon sulkeminen vuokranantajan laittoman menettelyn seurauksena. Muiden Moskovan tavaratalojen myynti kasvoi vahvasti kesäkuussa, yhtiön tiedotteessa selvitetään.

Stockmannin Baltian tavaratalojen myynti kasvoi maan talouden hidastumisesta huolimatta.

Vaateketju Seppälän myynti pieneni kuusi prosenttia. Myynti heikkeni Suomessa 14 prosenttia, mutta sen sijaan kasvoi ulkomailla saman verran erityisesti Venäjän vahvan kasvun vuoksi. Lindexin myynti pieneni sen päämarkkina-alueilla Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa.

Etäkauppayhtiö Hobby Hallin myynti pieneni seitsemän prosenttia.

Stockmannin mukaan konsernin myynti on kehittynyt heinäkuun ensimmäisinä päivinä edelliseen vuoteen verrattuna paremmin kuin kesäkuussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    3. 3

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    4. 4

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    5. 5

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    6. 6

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    7. 7

      Wahlroos: Sammon osakkeita yritettiin haalia väärin perustein – "Oli syytä sulkea ikkuna"

    8. 8

      Sampo otti haltuunsa 280 miljoonan osakepotin – miljoonia osakkeita odottaa mitätöinti

    9. 9

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    10. 10

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    4. 4

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    5. 5

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    6. 6

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    7. 7

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    8. 8

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    9. 9

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    10. 10

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää