Finnair: Päätös päästökaupasta kompromissi

Julkaistu: , Päivitetty:

EU-parlamentin tänään tiistaina tekemän päätöksen mukaan lentoliikenne liitetään päästökauppaan vuodesta 2012 lähtien. Finnair pitää ratkaisua suhteellisen tyydyttävänä, vaikka se lisää eurooppalaisten lentoyhtiöiden kustannuksia.
– Kompromississa vältyttiin suurimmilta ylilyönneiltä. Lentoliikenteen päästökauppadirektiivi sisältää kuitenkin edelleen erityispiirteitä verrattuna muiden alojen päästökauppamalliin, sanoo Finnairin ympäristöjohtaja Kati Ihamäki.

Finnairin mukaan suuri epäkohta direktiivissä on oikeuksien jakaminen maksettujen tonnikilometrien pohjalta, mitä Suomi ja Finnair vastustivat loppuun saakka. Suomen kaltaiselle maalle malli on epäedullinen, sillä malli hyödyttää eniten suurten kaupunkien välisiä lyhyitä lentomatkoja.

Eurooppalaisten yhtiöiden kilpailuaseman säilyttämiseksi, tulisi päästökaupparatkaisun tulisi Finnairin mielestä olla maailmanlaajuinen.

– Yksipuolinen ratkaisu on ympäristönkin kannalta haitallinen. Nyt jo on nähtävissä suunnitelmia laajentaa lentokenttiä EU:n rajojen ulkopuolella, Ihamäki sanoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lentoyhtiöitä koskevassa direktiivissä käytetään niin sanottua puoliavointa mallia, mikä ei oikeuta yhtiöitä myymään päästöoikeuksiaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    2. 2

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    3. 3

      Kommentti: Nyt on tiukka paikka, Stockmann

    4. 4

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    5. 5

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    6. 6

      Bloomberg: EKP aloittaa kreikkalaispankkien stressitestit helmikuussa

    7. 7

      Kone aloittaa 100 miljoonan euron tehostamisohjelman – vähentää mahdollisesti 1000 työpaikkaa

    8. 8

      HS: KRP tutkii törkeää sisäpiirintiedon väärinkäyttöä Afarakissa

    9. 9

      Analyytikko: Koneen tehostamisohjelma ei ole merkittävä

    10. 10

      Tekniset viat kiusasivat Finnairia viikonloppuna – ”Harmittavia yksittäistapauksia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    2. 2

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    3. 3

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    4. 4

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    5. 5

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    6. 6

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    7. 7

      Stockmann antoi tulosvaroituksen – syynä Lindex

    8. 8

      Kone aloittaa 100 miljoonan euron tehostamisohjelman – vähentää mahdollisesti 1000 työpaikkaa

    9. 9

      Eläkeikäsi nousi juuri – katso ennuste, mihin asti oikeasti teet töitä

    10. 10

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    11. Näytä lisää