Päätyykö Rytsölä vanhainkotiin tai harjanvarteen?

It-miljonäärinä julkisuuteen noussut Jaakko Rytsölä saattaa pian tarjoilla vanhuksille ruokaa tai tehdä puistotöitä. Helsingin käräjäoikeus langetti hänelle yhdyskuntapalvelua ehdollisen rangaistuksen lisäksi.


Mikäli Helsingin käräjäoikeuden tänään perjantaina langettama tuomio jää voimaan, Rytsölä aloittanee yhdyskuntapalvelunsa parin kuukauden sisällä.

Velallisen epärehellisyydestä tulleen puolentoista vuoden ehdollisen vankeuden lisäksi tuomioksi tuli 50 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Palveluksen suorituspaikka ei ole vielä selvillä, mutta työn luonne tulee joka tapauksessa olemaan yleishyödyllinen.

– Se voi olla esimerkiksi avustavia tehtäviä vanhainkodissa: ruuan tarjoilua vanhuksille tai heidän vaatteidensa pesua. Tai sitten vaikkapa kunnan ulkoilualueiden kunnossapitoa, selvittää johtava sosiaalityöntekijä Olli Niittynen Kriminaalihuoltolaitoksen Helsingin aluetoimistosta.

Motivaatio yleensä
selvitetty ennen tuomiota
 

Niittysen mukaan tuomitun soveltuvuus yhdyskuntapalveluun on yleensä selvitetty etukäteen. Kriminaalihuoltolaitoksen selvityksessä muun muassa kartoitetaan, onko kyseisellä henkilöllä riittävästi motivaatiota ja taitoja yhdyskuntapalvelun suorittamiseen.

– Kaiken kaikkiaan tehtävät ovat kuitenkin sellaisia, että niistä suoriutuu kuka tahansa. Palvelupaikat ovat yleensä kunnassa, seurakunnissa tai erilaisissa järjestöissä, eikä mitään erityistaitoja tarvita, Niittynen määrittelee.

Yhdyskuntapalveluun tuomitun ei tarvitse myöskään pistää arkea kokonaan uusiksi tuomion suorittamisen ajaksi. Yleishyödyllisiä töitä paiskitaan vapaa-ajalla vain pari kertaa viikossa ja muutama tunti päivässä, kunnes vaadittu tuntimäärä tulee täyteen.

– Esimerkiksi työssäkäyvän ei tarvitse luopua työstään tuomion suorittaminen ajaksi, vaan palvelusta voi tehdä iltaisinkin, Niittynen kertoo.

Rikkomukset voivat
muuttaa palvelun vankeudeksi
 

Kriminaalihuoltolaitos saanee Rytsölän tuomiopaperit käräjäoikeudelta noin kuukauden päästä. Sen jälkeen Rytsölä saa ilmoittautumismääräyksen ulosottovirastolta ja sopivan palveluspaikan etsintä voi alkaa.

Jos palveluksen tyrii, voidaan jäljellä olevan rangaistuksen vankeudeksi. Yhdyskuntapalvelu voidaan keskeyttää ja muuntaa vankeudeksi myös uuden rikoksen takia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Eduskunta hyväksyi taksiliikenteen avaamisen kilpailulle

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    10. 10

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää