Eurooppalainen unelma

Kolumni
Satu on nuori nainen, jonka äiti on suomalainen ja isä englantilainen. Hän on asunut lapsuutensa Englannissa, mutta hänen ollessaan teinityttö perhe muutti Saksaan.
Nykyisin miesystävänsä kotimaassa Hollannissa asuva Satu sanoo olevansa eurooppalainen.

Jo alle kolmikymppisenä Sadulla on kiinteä yhteys neljään eurooppalaiseen maahan. Lisäksi hänen opettajavanhempansa asuvat nyt Kiinassa, josta he aikovat eläkkeelle jäätyään muuttaa Suomeen.

Olen varma, että Satu ja hänen vanhempansa jakavat eurooppalaisen unelmani. Siihen kuuluvat ainakin yhteinen sosiaaliturva, eläkejärjestelmä, pankkitili, kännykkäsopimus, vakuutusturva ja ajokortti. Meillä Britanniassa toivelistaan voi lisätä vielä yhteisen valuutankin.

Olisi ihanaa, jos voisin käyttää suomalaista pankkitiliäni yhtä helposti kuin brittiläistä. Vielä ihanampaa olisi, jos minulle riittäisi yksi tili. Olisi hienoa, jos voisin hurauttaa autollani Ranskaan soittamatta ensin vakuutusyhtiöön varmistaakseni, että euroajot kuuluvat tähänkin vakuutukseen.

Olisi vallan mainiota, jos Suomesssa käydessäni saisin kännykkäpuhelut johonkin järkevään hintaan. Missä viipyy koko EU-alueen kattava mahtava operaattori, joka ymmärtää monikotimaisten ihmisten tarpeet?

Olisi peräti turvallista, jos voisin helposti järjestää eläkeasiani eurooppalaiseen kuntoon – ja olla varma siitä, että vähän höpsähtäneenäkin sitten joskus osaan suunnistaa sille yhdelle ainoalle asioitani hoitavalle kassalle.

Valtiollinen
eurooppalaisia


Sadun kaltaisia monen maan eurooppalaisiakin on paljon, mutta ainoastaan kahden valtion välillä liikkuvia on jo miljoonia. Pelkästään Britanniaan on viime vuosina muuttanut puoli miljoonaa puolalaista.

Vuonna 2001 Englannissa ja Walesissa asui yhteensä puolitoista miljoonaa muualla EU:ssa syntynyttä, joista irlantilaiset olivat suurin ryhmä.  Puolalaiset eivät ole tässä luvussa mukana, koska maa ei tuon väestönlaskennan aikaan ollut EU-maa.

Pelkästään tältä saarelta löytyy ainakin kaksi miljoonaa eurooppalaista. Saksassa asuu varmasti toinen mokoma ja Ranskassa kolmas. Espanjan eläkeläisrannikkokin on tulvillaan muualta Euroopasta muuttaneita.

Meitä eurooppalaisia on jo pienen tai keskikokoisen maan verran. Meillä ei kuitenkaan ole valtakuntaa, joka panisi asiamme järjestykseen. Me taistelemme ikuisen byrokratian ja kaikenlaisten ylimääräisten maksujen kanssa.

Unelmalle
täystyrmäys


Euromaiden rahaliikenteessä eurooppalainen unelma nytkähtää eteenpäin, kun yhteinen euromaksualue (SEPA, single euro payment area) tulee vähitellen käyttöön. Alueella voidaan maksaa ja vastaanottaa euromääräisiä maksuja sekä maan sisällä että valtioiden rajojen yli samoin hinnoin ja ehdoin.

Muuten eurooppalainen unelma on saanut taas kerran kapuloita rattaisiinsa, kun EU-perustuslain lievennetty muoto, Lissabonin sopimus, ei mennyt läpi. Vaikka poliittista päätöksentekoa koskeva paperi ei vaikuta suoraan yksilön kännykkäpuheluihin, pankkitileihin tai eläkkeisiin, niin ei sen kangertelu voi meidän eurooppalaisten asiaa edistääkään.

Surkuhupaisinta on se, että Lissabonin sopimuksen tyrmäsivät kaikkein muuttohaluisimmat eurooppalaiset. Ensin irlantilaiset äänestivät sen nurin ja sitten puolalaiset kieltäytyivät allekirjoittamasta “merkityksettömäksi” muuttunutta paperia.

Jopa yleensä kaikkeen eurooppalaiseen epäluuloisesti suhtautuva Britannia olisi valmis hyväksymään sopimuksen.

  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    3. 3

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    4. 4

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    5. 5

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    6. 6

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    7. 7

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    8. 8

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    9. 9

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    10. 10

      Punnan lasku jatkui Manchesterin iskun jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    5. 5

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    8. 8

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    9. 9

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    10. 10

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää