Pohjoismaat nyt olutmakujen kärjessä

Kesän kotimaisissa olutjuhlissa tarjotaan kymmeniä uusia pohjoismaisia oluita, siidereitä ja lonkeroita. Toisaalta suomalaiset pienpanimot valmistautuvat ensimmäiseen yhteiseen esittäytymiseen ulkomailla.


Pienpanimoliiton puheenjohtaja Pekka Kääriäinen uskoo, että järjestön yhteisosastolle Kööpenhaminaan lähtee syyskuussa kymmenkunta 18 suomalaisesta valmistajasta. Tanskalaisten maisteltavaksi saataneen parikymmentä erilaista juomaa, muun muassa sahtia.

Kääriäisen mukaan Pohjoismaat kulkevat juuri nyt Euroopan olutmakujen kärjessä. Esimerkiksi Tanskaan on syntynyt viiden viime vuoden aikana noin 130 uutta pienpanimoa. Suomessa määrä on pysynyt jo pidempään 20:n tuntumassa.

- Tanskassa on menossa olutvallankumous, joka heijastuu koko Pohjois-Eurooppaan. Myös Ruotsin pienpanimot tekevät täyteläisiä ja rohkeita oluita, joissa on runsaasti makua ja luonnetta.

Yhteistyötä
myös tuotantopuolella
 

Uutta aromia oluisiin, siidereihin ja long drinkeihin haetaan raaka-aineista ja mausteista, kuten marjoista, hedelmistä ja yrteistä.

Kääriäinen kävi vastikään helsinkiläisen olutravintoloitsijan Markku Korhosen kanssa naapurimaissa etsimässä uusia tuotteita Suuret oluet - pienet panimot -tapahtumiin. Tapahtumista ensimmäinen järjestetään viikonvaihteessa Lahdessa ja toinen heinäkuun lopulla Helsingissä. Tarjolle tulee kaikkiaan yli sata erilaista pohjoismaista tuotetta ja tuotemerkkiä.

Pohjoismaiset pienpanimot ovat aloittaneet yhteistyön myös tuotantopuolella. Niillä on muun muassa yhteistä humalatutkimusta ja mallashanke.

Tutkittavana on myös vanhoja, osin unhoon jääneitä ohralajikkeita, jotta taattaisiin pohjoinen mallas. Tanskalaiset pienvalmistajat joutuvat nyt tekemään juomansa pääosin tuontiviljasta. Suomessa tilanne on parempi.

Suomalaisilla
opittavaa Tanskasta
 

Kääriäisen mukaan suomalaisvalmistajilla olisi oppimista Tanskasta siinä, että yhteistyöhön hakeudutaan paitsi keskenään myös ruokapuolen kanssa.

- Olutta voi suositella vaikka makkaroitten, muikkujen ja pyttipannun kanssa siinä kuin viiniä tietyille ruokalajeille. Tanskassa on panimoitten, ravintoloitten ja kuluttajaliiton yhteistyö nostanut pienpanimoitten osuuden markkinoista noin neljään prosenttiin, kun se meillä Suomessa jää alle yhteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    5. 5

      Näin selviät kun rahat loppuvat

    6. 6

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    9. 9

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    10. 10

      Britannia ei ole tänään tuottanut yhtään hiilienergiaa – ensimmäistä kertaa yli sataan vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    5. 5

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    6. 6

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    9. 9

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    10. 10

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää