Sikatilat kärsivät rahapulasta

Sikatilat tuottavat tappiota, kun liha ei ole kallistunut rehun, lannoitteiden ja polttoaineiden tahdissa. Rehun luvataan kallistuvan vielä lisää.


Raju kustannusten nousu uhkaa näivettää kotimaisen lihantuotannon. Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton MTK:n mukaan lannoitteiden, polttoaineiden ja rehun hinnannousu on vienyt tilojen kannattavuuden. Jollei kustannuskriisiin saada pian helpotusta, koko kotimainen lihaketju on vaarassa romahtaa, tuottajat varoittelevat.

Kustannusten noususta ovat kärsineet etenkin sianlihan tuottajat. MTK:n mukaan sian ruokinta on nyt lähes tuplasti kalliimpaa kuin vuosi sitten. Tuottajahinnat ovat sen sijaan laskeneet.

– Monilla on sellainen kuva, että viljelijöillä menee nyt hyvin, kun ruuan hinta on noussut. Kylän raitilla taputellaan olkapäälle ja kysytään, että millaiseen autoon ajattelit nyt vaihtaa. Se ärsyttää, sanoo MTK:n puheenjohtaja Michael Hornborg.

Työryhmä ottaa syyniin
koko liha-alan


Lihantuottajien ahdinkoon etsittiin ratkaisua keskiviikkona Helsingissä, kun lihantuottajien, kaupan ja teollisuuden edustajat kokoontuivat maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) kutsumina. Kokouksessa päätettiin perustaa työryhmä, jonka tehtävänä on etsiä konkreettisia ratkaisuja alan kannattavuuden parantamiseksi.

Työryhmään osallistuu koko liha-ala tuottajista kauppaan ja teollisuuteen. Lisäksi ryhmään tulee kuluttajien edustaja. Ministeri Anttila on antanut osapuolille kaksi viikkoa aikaa nimetä edustajansa.

– Tarkoituksena on säilyttää suomalaisen ruuan tuotanto. Jos yksi tuotantosektori kerran menetetään, sitä ei Suomeen enää rakenneta, Anttila varoitteli tilanteen vakavuudesta.

Nyt ratkaisuja haetaan muun muassa lisäämällä avoimuutta koko lihaketjussa.

MTK vaatii tuottajahintojen
pikaista korottamista


MTK:n mukaan ainoa lääke kustannuskriisiin ja koko kotimaisen elintarvikeketjun tulevaisuuden turvaamiseen on tuottajahintojen korottaminen nopeasti. Hornborgin mukaan kyse on kymmenien prosenttien korotustarpeesta.

– Jos jokainen sika tuottaa nyt viisi euroa tappiota, niin ensin täytyy saada tappio pois ja sen jälkeen vielä katetta. Rehuteollisuudesta on kerrottu, ettei kaikkia kustannuksia ole vielä siirretty hintoihin. Sekin on siis vielä tulossa.

Korotuksen vaikutusta kuluttajahintoihin hän ei osaa arvioida.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    2. 2

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    3. 3

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    4. 4

      Ekonomisti: Le Penin valintaa seuraisi shokki – ja miten kävikään Trumpin voitettua?

    5. 5

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Ranskan vaalit nostivat yhä euroa ja Aasian pörssejä

    9. 9

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    10. 10

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    4. 4

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    5. 5

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    9. 9

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    10. 10

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää