Televisiokuva paranee itärajalla

Julkaistu:

Suomi on sopinut Venäjän kanssa uusien televisioasemien ja täytelähettimien rakentamisesta itärajalle.
Suomen ja Venäjän edustajat pääsivät eilen Moskovassa sopuun digitaalisen televisioverkon asemien ja matkaviestinverkkojen taajuuksien käytöstä maiden raja-alueilla.

Suomi on odottanut Venäjän vastausta katvealueiden taajuuskysymyksiin toista vuotta.

Suomalaisten digitelevision katselua on joillakin rajapaikkakunnilla estänyt se, että Venäjällä on Suomen digitaalisen television taajuusalueella käytössä analogista televisiotoimintaa, ilmailun radionavigointia ja sotilaskäyttöä.

Taajuuksien käyttö raja-alueilla vaatisi sopimista naapurimaiden kanssa erilaisten radiojärjestelmien yhteiskäytöstä.

Moskovassa osapuolet sopivat taajuuskoordinoinnista. Uusia televisioverkon asemia on tulossa käyttöön Haukelan, Hossan ja Myllylahden paikkakunnilla.

Lisäksi osapuolet pääsivät sopuun yli 30 pientehoisen täytelähettimen käytönehdoista. Venäjä on aiemmin vastustanut lähettimiä.

Moskovan neuvottelutuloksen ansiosta raja-alueelle voidaan rakentaa uutta kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkoon.

Neuvottelut jatkuvat syksyllä Helsingissä. Kokousaiheena on teräväpiirtotelevisiolle varattujen taajuuksien käyttö raja-alueella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    9. 9

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    10. 10

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    8. 8

      Kondomien myynnissä selvä piikki juhannuksena

    9. 9

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    10. 10

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää