Maisteritulva näkyy työvoimatoimistoissa

Julkaistu:

Yliopistosta valmistuneiden harvinaisen suuri määrä on näkynyt työvoimatoimistoissa.
Yliopistojen tutkintouudistus on pakottanut tuhannet vanhat yliopisto-opiskelijat valmistumaan kuluvan lukuvuoden aikana. Maisteritulva näkyy työvoimatoimistoissa.

– Akateemisia työnhakijoita on ollut tämän kevään aikana selkeästi aiempaa enemmän, kertoo Oulun työvoimatoimiston työvoimaohjaaja Mika Vierimaa.

Oulun työvoimatoimistossa on Vierimaan mukaan näkynyt yllättävän vähän sellaisia, joilla on ollut tutkinto pitkään kesken. Käsitys tutkintouudistuksen vaikutuksista akateemisten työtilanteeseen tarkentuu vasta syksyllä.

– Suurin piikki tulee varmasti vasta sen jälkeen, kun aikaraja vanhan tutkinnon suorittamiselle menee heinäkuun lopussa umpeen, sanoo Vierimaa.

Kesä on työvoimatoimistojen sesonkiaikaa vastavalmistuneiden opiskelijoiden takia. Työnhaku keskikesällä ei kuitenkaan ole kovin helppoa.

– Esimerkiksi opettajille ei ole kesää vasten töitä. Muutenkin yrityksissä voivat rekrytoinnista vastaavat olla vuosilomalla tähän aikaan, sanoo Tampereen työvoimatoimiston työvoimaneuvoja Ilkka Mattila.

Helsingissä
työllisyys hyvä


Helsingissä akateemiset työnhakijat ohjataan Kluuvin työvoimatoimistoon. Toukokuun lopussa Kluuvissa oli 1 500 työnhakijaa, kertoo paikallisjohtaja Tom Åhlgren.

– Se on aika hyvä luku. Yllättävän hyvä. Edellisen kerran vastaaviin lukemiin on päästy vuonna 2 000. Työllisyys on parantunut, mutta edelleen on olemassa tiettyjä ongelmakohtia.

Hankalinta työllistyminen on humanistisella puolella ja taideaineista valmistuneilla. Åhlgren kertoo, että työvoimatoimistossa on tutkittu, millaisia asioita työnantajat etsivät työnhakijoista.

– Työnantajat arvostavat humanistista koulutusta, sillä se antaa laajan ja hyvän pohjan ja usein hyvän kielitaidon. He kuitenkin toivovat siihen lisäksi esimerkiksi laki- tai tietotekniikkaopintoja, jotka antaisivat valmiuksia operatiiviseen toimintaan.

Henna Rantanen valmistui toukokuussa filosofian maisteriksi Turun yliopistosta. Hän ehti olla yliopistossa kirjoilla 11 vuotta ennen kuin tutkintorakenneuudistus vauhditti hänet valmistumaan. Suurimman osan opiskeluajastaan hän on ollut työssä, joka ei vastaa hänen koulutustaan.

– Töitä kyllä riittäisi, mutta en haluaisi enää olla osa-aikaisena kaupan alalla. Kulttuuri- ja museoala kiinnostavat, mutta paikkoja on ollut melko vähän nyt auki. Olen löytänyt parin kuukauden aikana kolme paikkaa, joita voisi hakea.

Tyhjä ansioluettelo
huonoin vaihtoehto


Tom Åhlgrenin mukaan työnantajat eivät vieroksu vastavalmistuneita, jotka ovat tehneet pitkään muita kuin oman alansa töitä.

– Kaikista pahin on CV, jossa ei lue mitään. On ilman muuta hyvä asia, että on tehnyt töitä.

Viime vuonna yliopistoissa valmistui 22 000 tutkintoa, mikä on 15 prosenttia enemmän kuin edellisvuotena. Tarkkoja lukuja maisterisumasta ei vielä ole, mutta viime tippaan tutkintonsa suorittamisen jättäneitä on tuhansia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    3. 3

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    4. 4

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    5. 5

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    6. 6

      Seppälää haetaan konkurssiin

    7. 7

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    8. 8

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      Kurja kesäsää iski pahasti Seppälään – ”poikkeuksellisen onnistuneet” kululeikkaukset eivät auttaneet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    2. 2

      Seppälää haetaan konkurssiin

    3. 3

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    8. 8

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    9. 9

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää