Ruotsin postin toimitusjohtajalle potkut

Julkaistu:

Erik Olsson joutuu lähtemään luottamuspulan takia. Nordean entinen konsernijohtaja Lars G. Nordström saa vastatakseen Ruotsin ja Tanskan postien yhdistämisen.
Ruotsin postin toimitusjohtaja ja konsernijohtaja Erik Olsson jättää tehtävänsä heti. Syynä on Olssonin ja postin hallituksen välille syntynyt luottamuspula, Ruotsin posti kertoo tiedotteessaan. Posti ei kommentoi Olssonin potkuja tarkemmin.

– Olemme tulleet tilanteeseen, jossa meillä ei ole enää luottamusta häneen, talouslehti Dagens Industrin haastattelema postin hallituksen puheenjohtaja Marianne Nivert sanoi.

Hänen mukaansa Olssonin erottaminen ei kuitenkaan liity esimerkiksi vireillä olevaan Ruotsin ja Tanskan väliseen postifuusioon tai henkilökemioihin.

Ruotsin postin johtoon on toistaiseksi nimitetty Nordean entinen konsernijohtaja Lars G. Nordström, joka saa vastatakseen myös vireillä olevan Ruotsin ja Tanskan postien yhdistymisen. Posti kertoo tiedotteessaan, että uuden toimitusjohtajan ja konsernijohtajan haku alkaa heti.

– Uuden toimitusjohtajan aloittaessa olemme toivottavasti jo saaneet fuusion valmiiksi. Olemme myös ilmoittaneet, että yhtiön pörssilistaus saattaa tulla kysymykseen, Nivert sanoi DI:lle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Volvo varoittaa: Vakavia ongelmia autoissa

    11. Näytä lisää

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää