Öljyn hinta ylitti 140 dollaria

Öljyn hinnan nousu pudotti Yhdysvaltojen pörssikursseja jyrkästi. Myös kullan, kuparin ja hopean hinnat olivat selvässä ylämäessä torstaina.
Öljytynnyrin hinta nousi torstaina Yhdysvalloissa yli 140 dollariin. Edellinen ennätys oli 139,89 dollaria.Hinnannousu johtuu muun muassa siitä, että Libya on uhannut vähentää tuotantoaan.

Raakaöljyn hinta kipusi tällä viikolla myös Aasian markkinoilla lähes 137 dollariin. Öljynviejämaiden järjestö Opec on varoittanut, että tänä vuonna voidaan käväistä jopa 170 dollarissa.

Raakaöljyn dollarihinta on noussut alkuvuoden aikana noin 40 prosenttia.

Pörssikurssit putosivat torstaina jyrkästi Yhdysvalloissa öljyn hinnannousun saattelemana. Sekä Dow Jones- että Nasdaq-indeksit olivat pudonneet yli kolme prosenttia.

Myös kullan, kuparin ja hopean hinnat olivat selvässä ylämäessä, kun dollari heikkeni. Yhdysvaltain keskuspankki ei eilisen korkopäätöksen jälkeen antanut viitteitä siitä, että se nostaisi ohjauskorkoaan.

Myös Euroopan keskeisissä pörsseissä osakeindeksit putosivat eniten kolmeen kuukauteen torstaina. Taustalla oli huoli siitä, että luottotappiot heikentävät pankkien kannattavuutta ja talouskasvun hidastaminen vähittäiskauppojen tulosnäkymiä. 

Euroopan kurssikehitystä laajasti kuvaava DJ Stoxx 600 -indeksi laski 2,6 prosenttia. Indeksi on tänä vuonna pudonnut jo noin 21 prosenttia. Pelkästään tässä kuussa alamäkeä on kertynyt 11 prosenttia.

Euroalueen tärkeä viiteindeksi DJ Euro Stoxx 50 tuli puolestaan alaspäin 2,7 prosenttia. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    9. 9

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    10. 10

      Stockmannin tappio odotettua syvempi – näkymät ennallaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    6. 6

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    7. 7

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    8. 8

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    9. 9

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    10. 10

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    6. 6

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    7. 7

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    11. Näytä lisää