Nokia tiivistää rivejä Googlea ja Microsoftia vastaan

Symbian-tukijoiden mukaan mobiilialustalla on muutamia etuja puolellaan hakukoneyhtiö Googlen johtamaa Android-leiriä vastaan: 200 miljoonaa laitetta ja neljä miljoona sovelluskehittäjää.


– Symbian-säätiön perustamista ja lähdekoodin avaamista ei voi tarkastella vastavetona kenellekään. Se ei tee oikeutusta tämän liikkeen rohkeudelle, matkapuhelinvalmistaja Nokian Devices-yksikön johtaja Kai Öistämö sanoo.

Öistämö puhui tänään Symbian-säätiön julkistamistilaisuudessa Lontoossa.

Öistämön mukaan päätös yhdistää eri kännyköissä käytettävät Symbian-pohjaiset alustat yhdeksi ilmaiseksi avoimen lähdekoodin alustaksi on historiallinen.

– Tämä päivä tullaan muistamaan kymmenenkin vuoden päästä.

Nokia ilmoitti tänään, että se aikoo ostaa loput 52 prosenttia ohjelmistoyhtiö Symbianin kaikista osakkeista 264 miljoonan euron hintaan.

Samalla Nokia kertoi avaavansa käyttöjärjestelmän koodin ja perustavansa erityisen Symbian-säätiön. Matkapuhelinvalmistajista mukaan tulevat LG Electronics, Motorola, Samsung ja Sony Ericsson.

Mukaan säätiöön tulevat myös teleoperaattorit AT&T, NTT DoCoMo, T-Mobile, Vodafone ja Orange sekä puolijohdevalmistajat STMicroelectronics ja Texas Instruments. 

Rivit tiivistyvät
mobiilialustoissa


Nokian suurelta osin jo nyt omistama Symbian valmistaa pääasiassa älypuhelimiin suunniteltua käyttöjärjestelmää.

Symbianin kehittämään käyttöjärjestelmään pohjautuvia käyttöliittymiä ja sovellusalustoja on käytetty muun muassa Nokian, Sony Ericssonin, Motorolan ja Samsungin puhelimissa.

Nyt perustettu säätiö kokoaa merkittäviä Symbian-tukijoita yhteen, eikä yhtiön työntekijöiden siirtyminen Nokian leipiin muuta perustavoitetta.

– Symbianin tavoitteena on edelleen olla maailman käytetyin mobiilialusta, Symbian-yhtiön pääjohtaja Nigel Clifford sanoi.

Samalla säätiö on selvä vastaveto Nokian uusille kilpailijoille kännykkämarkkinoilla.

Esimerkiksi hakukoneyhtiö Google on yrittänyt änkeä kännykkämarkkinoille Android-mobiilialustallaan.

Linuxiin pohjautuvan mobiilialustan ympärille perustettuun säätiöön kuuluu 34 it- ja kännykkäalan toimijaa. Alustaa käyttävien laitteiden lanseeraus on kuitenkin viivästynyt, eikä markkinoilla ole vielä yhtään Android-mobiilialustaa käyttävää puhelinta.

Canalys-markkinatutkimusyhtiön mukaan yli 60 prosenttia maailmalla myydyistä älypuhelimista käytti Symbian-käyttöjärjestelmää tämän vuoden maaliskuuhun päättyneellä 12 kuukauden aikajaksolla.

Cliffordin mukaan järjestelmän levinneisyys kuuluukin pian toimintansa aloittavan Symbian-säätiön vahvuuksiin.

– Symbiania käyttää yli 200 miljoonaa laitetta, Clifford sanoi.

Öistämön mukaan Symbian-käyttöjärjestelmissä toimivia sovelluksia kehittää neljä miljoonaa ohjelmoijaa.

Myös ohjelmistoyhtiö Microsoft on ollut kiinnostunut mobiilialustoista ja tuonut markkinoille Windows Mobile -käyttöjärjestelmän.

Canalysin mukaan Windows Mobilella ja matkapuhelinvalmistaja RIM:n Blackberry-puhelinten käyttämällä mobiilialustalla oli kummallakin noin 11 prosentin markkinaosuus älypuhelimissa.

Tietotekniikkayhtiö Applen iPhone-kännykän käyttämä Mac OS X -pohjainen alusta on sekin saavuttanut jalansijaa rivakasti. Canalysin mukaan neljä prosenttia älypuhelimista hyödynsi sitä, vaikka se on käytössä vain iPhone-kännyköissä.

Avoimesti ja
ilmaiseksi


Symbian-säätiö on tarkoitus käynnistää sen jäsenten tekemillä lahjoituksilla, jotka tulevat koodin ja työkalujen muodossa.

Säätiön jäsenten lahjoittamat käyttöliittymät ja sovellusalustat on tarkoitus yhdistää yhdeksi Symbian-versioksi.

Ensi vuoden puolella säätiö ryhtyy jakamaan käyttöjärjestelmää ilmaiseksi, ilman rojaltimaksuja.

Kahden vuoden sisällä säätiön on määrä siirtyä avoimen lähdekoodin pariin ja julkaista Symbian Eclipse-lisenssin alaisena.

Clifford pitääkin Symbianin seitsemän miljoonan koodirivin avaamista eräänä suurimmista kädenojennuksista avoimen lähdekoodin suuntaan koskaan.

– Eclipse-lisenssi mahdollistaa innovaatioiden ja rahan tekemisen, Clifford sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    7. 7

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    7. 7

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    8. 8

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    9. 9

      Eduskunta hyväksyi taksiliikenteen avaamisen kilpailulle

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    11. Näytä lisää